ÄKS

21-vuotias yritti päästä neitsyydestään – yli vuosi vankeutta

11.04.2017 16:09

Vaasan hovioikeus on kumonnut Keski-Suomen käräjäoikeuden ratkaisun ja tuominnut äänekoskelaismiehen miehen vuoden ja yhden kuukauden vankeuteen raiskauksesta. Rikos tapahtui kesäkuussa 2015.

Tekohetkellä 21-vuotias miestä syytettiin jo käräjillä raiskauksesta, mutta tuolloin hänet tuomittiin ainoastaan seksuaalisesta ahdistelusta. Mies sai käräjillä 45 päiväsakon rangaistuksen.

Syyttäjä ja uhri valittivat tuomiosta hovioikeuteen, joka hyväksyi syytteen. Hovi piti luotettavana asianomistajan kertomusta, jonka mukaan hänen vieressään yön nukkunut mies oli ollut kovakourainen yrittäessään päästä sukupuoliyhteyteen. Mies oli tunkeutunut sormillaan naisen sisään myös aamulla tämän vielä nukkuessa.

Nainen myönsi ”pusutelleensa” miestä ennen yötä, mutta kieltänyt suostumuksensa seksuaaliseen kanssakäymiseen.

Mies kertoi olleensa tapahtuma-aikaan neitsyt ja selitti tekoaan kokemattomuudellaan. Hän kertoi ymmärtäneensä naisen olleen halukas seksiin. Hän myös väitti lopettaneensa koskettelun, kun nainen sen kielsi.

Naiselle tuli teosta vertavuotava haava. Hän kärsi jonkin aikaa teon jälkeen myös alapään kivuista.

Miehen saama vankeusrangaistus on ehdollinen. Lisäksi mies joutuu maksamaan naiselle kipukorvauksia 500 euroa ja kärsimyskorvauksia 2500 euroa. Erilaisia oikeudenkäyntikuluja miehen maksettavaksi tuli yli 1500 euroa.

Vastaa käyttäjälle Uolevi NyhtänköljäPeruuta vastaus

  1. kiven sisään olisi joutanut sanoo:

    Hyvä kun eivät jättäneet käräjäoikeuden päätökseen vaan rohkeasti valittivat eteenpäin. Kerrankin jonkinlainen rangaistus raiskaajalle, toivottavasti aina muistetaan tuo hyypiö raiskaajana. Pakkomielle päästä neitsyydestään, sekö olisi syy että saa väkisin kopeloida. Elinikäinen muisto kuitenkin jäi tytölle, toivottavasti aika parantaa eikä jää traumaa ettei uskalla tutustua kehenkään.

  2. Laki ja järjestys sanoo:

    Hyvä näin, tavallisesti hovi alentaa tai vapauttaa syyllisen. Taitaa olla maan tapa että rikoksen tekijä yritetään päästää mahdollisimman helpolla ja annetaan mahdollisuus tehdä uusi rikos josta voi saada taas tukku alennuksen. Eihän nykyään ole vankiloita vaan vankien Hoitolaitoksia.

    1. Ronkainen Risto sanoo:

      Minkähä laisia ne hoitolaitokset ovat?

  3. Uolevi Nyhtänköljä sanoo:

    Kaikkia juttuja käräjillä käsitelläänkin 🙂 -aikuisten seksileikkejä….

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy