ÄKS

Kotipalvelussa 28 käyntiä iltavuorossa on liikaa – myös peruspalveluministerin mielestä

15.09.2014 17:52 (muokattu 15.09.2014 17:55)
Sanalla sanoen kiihkeätahtinen oli ministerin kyselytunti Majakassa.
Peruspalveluministeri Susanna Huovinen vastasi Majakassa tiukkoihin kysymyksiin ministerin kyselytunniksi nimetyssä tilaisuudessa. Paikalla oli pieni mutta kriittinen joukko. Kysymykset liikkuivat tulevan sote-uudistuksen, lääkäripulan ja kotipalvelun kuormittumisen välillä: 28 asiakaskäyntiä iltavuoron aikana on liikaa, vai mitä sanoo ministeri Huovinen?

 

Ministeri Huovinen kiitteli äänekoskelaisia voimanpunnerruksessa uuden terveysaseman rakentamisessa.

– On upeaa että olette saaneet uudet tilat, jossa tehdään tärkeää työtä kuntalaisten parhaaksi.

Huovinen ei halua pilata terveysaseman vihkijäispäivää synkistelyllä, vaikka lähti katsomaan maan tilannetta valtakunnan tasolta käsin.

– Meillä on erittäin pitkään jatkunut heikko suhdanne joka vaikeuttaa meidän työllisyysasioiden hoitoa, työttömyys kasvaa koko ajan ja tämä on Keski-Suomen iso ongelma. Euroopan orastava talouskasvu on kansainvälisen politiikan tilanteen vuoksi vaakalaudalla. On iso kysymys puolueina miten me pystytään tästä vaikeasta tilanteesta ja hankalasta näkymästä rakentamaan sellaista linjaa joka saavuttaisi kansalaisten luottamuksen ensi kevään eduskuntavaaleissa. Jatkuville uusien asioiden lupaamiselle ei näytä olevan taloudellista pohjaa. 1990-luvun lama on tuoreessa muistissa ja ihmiset ymmärtävät rankkojakin päätöksiä jos ne kyetään oikeudenmukaisesti ja viisaasti perustelemaan, miksi näin joudutaan tekemään.

Terveyssektori on olennainen kysymys. Useasti puhutaan viennin, puun ja metallin osalta. Ne ovat Suomen kivijalka vientipolitiikan rakentamisessa. Terveysteknologia on nähtävä myös kärkiasiana sillä Suomella on osaamista tässä.

RUOHONJUURITASOLLA ON MENTY METSÄÄN. Kaupunginhallituksen jäsen Merja Närhi kysyi, mikä on lainsuositus kotikäyntejä tekevien kotisairaanhoitohenkilön käyntien suhteen? Uuteen vanhuspalvelulakiin on kirjattu, että voidaan olla kotona mahdollisimman pitkään. Palveluasumiseen on määritelty, kuinka monta työntekijää on per asukas.

– Kotipalvelussa on villi meininki. Äänekoskella iltavuoroa tekevä kotisairaanhoitaja ryntää vuorossaan jopa 28:een paikkaan? Äänekoskella puheista huolimatta perusturvajohtaja ei ole hakemassa resursseja lisää. 28 käyntiä kuulostaa siltä, että ei toimi. Ei voi toimia.

Ministeri puistaa päätään. Ja vastaa että kysymyksessä on etupäässä rakennemuutos.

– Vuosi sitten voimaan tullut vanhuspalvelulaki on historiallinen ja sitä myös seurataan. Meillä on hyvät tiedot, mitä kunnissa on tehty lain toimeenpanossa. Kysely on tehty ja sama kysely toistetaan tämän kuun aikana joka ikiseen yksikköön Suomessa, nimenomaan mitoituksenkin osalta. Tällä hetkellä laissa ei ole sitovuutta korostetun palvelun asumiseen, on vain suositus. Mikäli suositus ei tule vapaaehtoisin toimin kunnissa toteutumaan, sitä vauhditetaan lainsäädännöllä.

Kotipalveluun ja kotiin vietävistä paleluista ei ole yhtä kattavaa kuvaa. Vanhuspalvelulaki koskee vahvempaa hoivaa ja hoitoa.

– On osoittautunut tosi tärkeäksi, että me kysymme juuri näistä kotiin vietävistä palveluista. Ongelma tuntuu olevan se, että rakenteellinen muutos. Emme ole onnistuneet kovin hyvin näissä kotipalveluissa. Osana rakennepoliittista ohjelmaa ja osana laitoshoidon purkamisen kokonaisuutta olemme viemässä tätä koskevaa vanhuspalvelulain tiukennusesitystä eduskuntaan. Kotiin vietävät palvelut pitää pistää kuntoon. Muuten rakenteellinen siirtymä tästä makuuttamisesta kotiin vietäviin palveluihin ei tule onnistumaan. Alueelliset erot ovat suuret: joissakin kunnissa on purettu laitospainotteisuutta, ja samanaikaisesti on vasemmalla kädellä suunniteltu kotiin vietäviä palveluita, Huovinen summaa.

Lue  lisää ministerin kyselytunnin annista – myöhemmin.

Vastaa

  1. hoitaja sanoo:

    Eiköhän ne ole kotihoidon hoitajat eikä suinkaan sairaanhoitajat joilla on 28 asiakasta illassa. Ja enäähän ei ole kotipalvelua vaan kotihoito. T. Kotihoidon hoitaja

    1. Sh sanoo:

      Kyllä me sairaanhoitajatkin sitä kotihoitoa tehdään siinä missä lähäritkin. Toki omat specsit lisänä.

      1. yksi kuullut sanoo:

        Jaloillahan sh:t äänesti kun ois töitä pitänyt alkaa tehä vuorossa eikä saanu enää tehä vaan päivää. Näin liverteli pikkulinnut

  2. Hoitaja2 sanoo:

    Kotihoito on kuormittunut, jatkuva sijaispula ja vakinaistamista ei tapahdu. Illassa Pitäisi tehdä vain välttämättömät Hoidolliset työt. Kuten sanottu, enää ei ole kotipalvelua eikä kodinhoitajia vaan sen nimi on kotihoito jossa työskentelee lähihoitajia, työt suuntautuvat ihmiseen, ei kotiin.

  3. Hoitja 3 sanoo:

    Ja ei tuo uusi hieno TK.kaan toimi.. jonottaa saat siellä turhasta.. olit sitten kuoleman sairas tai vaan flunssassa ni ”lääkärit” laittavat kotia panacodin voimalla.. nim. kokemusta on

    1. kepez sanoo:

      Ai onko Burana vaihtunut Panacodiin? Onhan se jo muutosta, heh heh.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy