ÄKS

3,3 miljoonaa homekorjausavustuksia Keski-Suomeen – Miksi Äänekoski jäi ilman?

01.10.2014 12:08
Saa nähdä milloin kuokka kapsahtaa Lidlin peltoon?
Opetusministeri Krista Kiuru on myöntänyt yhteensä noin 3,3 miljoonaa keskisuomalaisten yleissivistävien oppilaitosten ja päiväkotien sisäilma- ja kosteusvaurioiden korjaushankkeisiin ja kosteusvaurioituneita rakennuksia korvaaviin uudisrakennushankkeisiin.

 

Keuruu, Jyväskylä, Konnevesi, Saarijärvi, Muurame ja Kivijärvi saivat jokainen sievoiset summat rahaa koulujen ja päiväkotien peruskorjauksiin tai uudisrakentamiseen. Koko Suomen alueelle tukia myönnettiin yhteensä 35 miljoonan edestä. Miksi Äänekoskelle ei tullut mitään?

– Äänekoskelle ei edes haettu näitä tukia. Meillä ei ole ollut yksikään rakennushanke siinä vaiheessa, että tukia olisi voitu hakea. Eikä tukia voi jemmaan hakea, kertoo opetus-ja kasvatusjohtaja Ville Härtsiä.

Härtsiä kertoo, että uuden lukion rakentamiseen on kuitenkin ajateltu hakea tukia. On kuitenkin selvitettävä ensin, minkälaisia tukia Äänekosken on mahdolista hakea.
– Kaikki otetaan mitä irti saa, Härtsiä tuumaa.

Vastaa

  1. Hannu Penttinen sanoo:

    Niin, tämä oli kyllä tiedossa…Mutta meillähän viivettä veivattiin väkisin sekä virkamiestasolta että päättäjien suosiollisella avustuksella. Kun kuulema rahaa ei mitenkään löydy väistötiloihin, jotta nopeutettaisiin rakentamista – tai jopa autettaisiin altistuneita oikeasti ja nopeasti.
    Ja sitten vielä rahaa aiotaan oppilautakunnan huikean enemmistön mielestä syytää pienelle vähemmistölle asukkaita, uhraamalla jälleen suuren enemmistön terveyttä jättämällä korjausta ja räjäyttämistä odottavat Asemakadun ja Keskuskoulun uuden osan koulurakennukset omilleen. Voi hyvät äitit ja iskät, uskottaisiinko nyt jo se, että laadukasta opetusta ja kasvatusta kohtuullisin kustannuksin voidaan tuottaa paremmin, jos sitä saisi edes isommassa rakennuksessa nykyaikaisissa oppimisympäristöissä – ja terveissä sellaisissa!
    Aivan yläkoulu- ja soterakentamisen tavoin, joissa me osasimme menetellä viisaammin, hieman viiveellä niissäkin.

    Ja taatusti tulemme menestymään vain ja ainoastaan optimoimalla oikean ja järkevän kokoiset yksiköt sekä talouden että varsinkin toiminnallisuuden ja oppimisen edellytysten mukaisesti. Silloin meillä olisi myös mahdollista turvata opinpolun alku pienissä yksiköissä esikoululaisille.
    Onko mahdotonta nähdä kokonaisuus ja metsä puilta, ja unohtaa jääräpäinen oman kulmakunnan aikuisten, ei lasten, etujen ajaminen. Lapset eivät tule kärsimään siitä, että pohjoispuolelle ei tehdä omaa rakennusta kuin vasta suunnittelukauden lopulla, mikäli suhdanteet huikeasti paranisivat. Hommattakoon jollain muulla tavalla kylätaloa sun muuta asukkaiden tarpeisiin.

    1. Minna Lemetyinen sanoo:

      Oho! No, meillä jokaisella on oikeus mielipiteeseemme. Niin myös minulla 🙂 Minustapa tuntuu, että joku muu ei nyt nää metsää puilta… Me hyvät isät ja äidit emme halua kylätaloa väen vängällä, vaan olemme kyllä ihan ensisijaisesti lasten asialla!!! Moinen kommentti, hyvä Hannu Penttinen, oli jo ala-arvoinen. Ehkäpä me emme halua myöskään laittaa lapsiamme epäterveisiin tiloihin koulutaipalettansa käymään?! Eikä tässä olla myöskään kyseenalaistamassa opetuksen laatua isossa koulussa. Ja ymmärtääkseni lautakunnan päätös ei kumoa Keskuskoulun ja Asemakadun remontoimista!! Vai?!?! Sivuhuomautuksena vaan, että Keskus-Koulua ei ikinä tulla saamaan sisäilmaltaan kokonaan terveeksi. Vaikka sitä remontoitaisiin kuinka paljon, Minne oirehtivat lapset ja henkilökunta sitten sijoitetaan kun kaikki ollaan yhdessä paikassa? Juu-u, tulemme menestymään optimoimalla järkevän kokoiset yksiköt, mutta nyt tuntuu olevan joiltakin päättäjiltä hukassa mikä on enää järkevän kokoista. Lautakunnalle kiitos järkevästä ja inhimillisestä päätöksestä. Hyvä Hannu Penttinen, luulisin, että lautakunnassa ollaan asiantuntijoita ja asiaan perehtyneitä näissä asioissa, jos me pohjoipuolen, itseämme ajattelevat, itsepäiset asukkaat kerta emme ole!

    2. a.p sanoo:

      Mielenkiintoinen kommentti työsuojeluvaltuutetulta. Suurin osa opettajista ja muista äänekosken kaupungin henkilökunnasta jotka tekee työtä lasten ja nuorten parissa ovat kritisoineet härtsiän toimintatapaa. Penttisen pitäis asiaan puuttua. Mutta ilmeisesti olet härtsiän kaveri niin silloinhan se ei onnistu. olet kyllä asiasta tietoinen. Hmmm. Hyvä veli järjestö siis toimii tässäkin….
      Toinen asia on että uusi mämmen koulu tulee palvelemaan koko äänekosken kaupunkia. Ei vähemmistöä. Ja tässä päätöksessä katsotaan tulevaisuuteen kuten hyvillä päätöksillä on tapana tehdä. Ei tämän hetken talouteen.
      Kolmas asia. Aktiiviset kansalaiset ovat valmiiksi miettineet rahoituskuviot niin että uusi koulu mämmelle on mahdollista rakentaa. Niitä rahoja ei olla edes kaupungin tähän astisissa laskelmissa otettu huomioon. Joten korjausrahaa riittää myös katastrofin partaalla olevaan keskuskouluun.

      1. Hannu Penttinen sanoo:

        Kiitos palautteesta. Oikeuspa niin, ja minä yleensä saan, mitä ansaitsen mielipiteistäni. Tässä työssä kuulee kiitosta tosi harvoin, kuten ei myöskään päättäjän roolissa ikäviä ja rohkeita suuria linjanvetoja tehtäessä.
        Ihan vaan täsmennän, että jos rahaa on myös tulevaisuudessa käyttötalousmenoja kasvattaa, niin ilman muuta pieniä kouluja useampiakin. Mutta korostinpa nimenomaan jo tiensä päähän tulleiden ja epäterveellisten rakennusten korvaamista (huom. v-kirjain) tärkeysjärjestyksessä ensin. Siihenkään ei meillä ole ollut rahaa eikä kyllä haluakaan, vaikka työturvallisuuslaki olisi puolellamme.
        Ala-arvoisuudesta puhut Minna, mutta minä kyllä tarkoitin ainoastaan sitä, että turvattaisiin kaikille lapsille mahdollisuus terveisiin tiloihin, joiden saaminen tällä päätöksellä lienee ylivoimaista meille samoille päättäjille – koskien rahojen satsaamista myös Keskuskoulun osittaiseen purkamiseen ja uuden rakentamiseen.
        a.p.:n hyvä veli -jargoni on niin tuttua meikäläisen syyttämistä, että menköön. Kannattaa ehkä tutustua tsv:n työhön, toimenkuvaan ja tekemisiin tarkemmin. ”Suurimman osan” kritisoinnin perusteella toimintatapojen kimppuunkäynti ei taida ihan olla tsv:n toimenpidelistalle ensimmäisenä kuuluvaa, kun yritetään taistella henkilöstön – ja samalla lastemme – puolesta terveellisten ja turvallisten työympäristöjen rakentamiseksi. Toki päälliköidenkin toimintatapoihin kuuluu oleellisesti ammatillisuus, joka koostuu osaamisesta ja käyttäytymisestä. Olen osani mielestäni tässäkin tehnyt, kun olen yrittänyt paasata esimiestyön ja johtamisen haasteista ja tärkeydestä. Ihan hurjasti ei ole puolustajia ilmaantunut, kun olen vaatinut väistötiloja, kuntotutkimuksia, niihin uskomista, rakentamisen priorisointia ja suunnitelmallisuutta.
        Toivotaan nyt sydämestä kaikille kohtuullista ratkaisua, jossa ymmärtäisimme lapsiin ja laadukkaaseen oppimiseen satsaamisen merkityksen, unohtamatta korvaamatonta työtä tekevien kunnan palkkalistoilla olevien aikuisten terveyden säilyttämistä siinä sivussa. Rautalangasta: kaikki kunnan alueen lapset ovat tärkeitä. Olemme siitä varmasti yhtä mieltä, en todellakaan ihannoi suuruutta, enkä pienuutta, vaan tasavertaisuutta. Pahoittelen, mikäli olen esittänyt asiani epäselvästi ja mielipahaa aiheuttaen. Minun osaltani päätän kommentointini täällä tähän. Hyvä, kun keskustellaan.

        1. a.p sanoo:

          Anteeksi penttinen jos härtsiän toimintatavoista johtuva alaisten pahoinvointi ei kuulukaan tsv:lle. Kuka tietää kenelle se kuuluu ja kuka siihen voi puuttua?

        2. henkilökuntaa sanoo:

          Käyttääkö tsv Penttinen työaikaansa kirjoittamalla yksityishenkilönä kommenttejaan? Ainakin päivämäärien ja kellonaikojen perusteella!

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy