ÄKS

Uuden Nelostien rakentaminen Äänekosken kohdalla alkaa elokuussa

28.07.2017 12:28 (muokattu 28.07.2017 12:31)
Nelostien rakentaminen Äänekosken kohdalla alkaa viimeistään 15. elokuuta. 

 

Osana Liikenneviraston Äänekosken biotuotetehtaan liikenneyhteydet -hanketta välillä Myllyntaus–Äänekosken keskustan liittymä muutetaan kolmen kilometrin matkalla 2 + 2 kaistaiseksi. Nelostien Äänekosken kohdan urakoitsijaksi valittiin Graniittirakennus Kallio Oy ja sopimus allekirjoitetaan 28. heinäkuuta.

Työt Äänekosken kohdalla saadaan käyntiin viimeistään 15. elokuuta.  Urakan arvo on 23 miljoona euroa, josta Tärttämäen uuden sillan osuus on 8,75 miljoonaa euroa. Äänekosken kaupunki osallistuu hankkeeseen 2 miljoonalla eurolla, sillä urakkaan kuuluu myös kaupunkia palvelevia rakenteita.

– Urakkakilpailu oli todella tiukka ja kolmen tarjoajan tarjoukset olivat erittäin lähellä toisiaan. Tilaajan mieltä lämmitti, että tarjoukset olivat laadukkaita ja erittäin hyvin laadittuja, jolloin vertailu oli helppoa myös laadun osalta. Urakan valintaperusteena oli kokonaisedullisuus ja urakoiden vertailuhintaan laskettiin mukaan myös laadullisia tekijöitä. Urakan kustannusarvio oli noin 37 miljoonaa euroa, joten saadut hinnat ovat erittäin kilpailukykyisiä, mikä antaa tilaajalle mahdollisuuden toteuttaa koko Äänekosken Infrat -hankkeen täydessä laajuudessaan, Liikenneviraston projektipäällikkö Jarmo Niskanen kommentoi.

Urakkaosuuteen kuuluvat uuden Tärttämäen sillan rakennustyöt Kotakennäänsalmen kohdalla sekä eritasoliittymän rakentaminen Äänekosken kohdalle. Työt valmistuvat kokonaisuudessaan vuonna 2020.

Entistä paremmat, laadukkaat liikenneyhteydet vastaavat Äänekosken seudun ja koko Keski-Suomen kasvavien liikennemäärien tarpeisiin. Samalla ne vahvistavat koko Keski-Suomen elinvoimaisuutta ja teollisuuden toimintaedellytyksiä. Hankkeessa tehdään tiivistä yhteistyötä alueen elinkeinoelämän ja kuntien kanssa.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy