ÄKS

Presidenttiehdokas Laura Huhtasaari villitsi Äänekoskella

26.01.2018 15:36 (muokattu 26.01.2018 15:44)
Presidenttiehdokas Laura Huhtasaaren suosio näkyi Äänekoskella.
Perussuomalaisten presidenttiehdokas Laura Huhtasaaren tulo tukki Citymarketin käytävän, kun parisatapäinen väkijoukko tungeksi Huhtasaaren ympärillä. Huhtasaari lähetti myös terveisiä Äänekoskella asuville turvapaikan saaneille nuorille. 

 

Huhtasaarta halattiin, häntä pussattiin poskelle, taputettiin selkään ja hänelle tuotiin lahjoja. Pieni Kosti-poika oli piirtänyt hänelle kuvan. Häntä kiitettiin ja kannustettiin ja hänen kanssaan haluttiin ottaa lukemattoman monta selfietä.

– Tässä on sinä ja minä, Kosti esitteli piirustustaan.  Huhtasaari liikuttui saamastaan huomiosta, eikä kertomansa mukaan voi taideteosta taittaa.

Huhtasaaren äänenpainot ja eleet olivat kuin maallikkosaarnaajalla. Häntä kuunneltiin korva tarkkana ja puheen väliin huudettiin kannustushuutoja: ”Hyvä Laura!”, ”Pidä puolesi!” ja ”Samaa mieltä!”

– Meillä on kansakunta, josta pitää huolehtia, ja meillä on rajat joita meidän pitää valvoa. Voisin tiivistää nykytilamme näin: ”Olipa kerran valtio, joka ei valvonut rajojaan ja sen pituinen se.” Tähänhän se johtaa. Perussuomalaiset eivät ole yksin Euroopassa, kansallisvaltioiden aika ei ole ohi. Kansallisvaltioiden kyky huolehtia omista kansalaisistaan nousee arvoon arvaamattomaan vielä uudestaan. Perussuomalaisista on tulossa uusi normaali, Huhtasaari tykitti.

Huhtasaari sanoi perussuomalaisten kuulevan ihmisten tuntoja.

– Epäonnistunut politiikka ei tule koskaan osumaan junkkeriin, mutta minä en halua maksaa junkkerin viinoja! En halua maksaa sitä, että portugalilaiset pankit eivät hoida asioitaan. En halua sitä että Saksa tekee Suomen budjetin, Huhtasaari laukoi ja toivoi piikkiä auki suomalaisille vanhuksille, vammaisille ja lapsille.

– Ja piikki kiinni paperittomille!

Huhtasaari kertoo ÄKSälle antamassa puhelinhaastattelussa mitä hänen sloganinsa Suomi Takaisin pitää sisällään.

– Se tarkoittaa perinteisiä arvoja, ja sitä tytöt ovat tyttöjä ja pojat poikia. Meidän tulee tukea lasten sukupuoli-identiteettiä. Suosia suomalaisia perinteitä: koti uskonto ja isänmaa. Haluan viettää 20 vuoden päästä joulua ja laulaa Suvivirttä, enkä halua että lastenlapsilleni puhutaan pääsiäisenä vain pupuista.

Huhtasaari lähetti myös  terveisiä Äänekoskelle jo integroituneille turvapaikan saaneille.

– Tiedän, ettei heidän matkansa ole ollut helppo ja toivon, että he kokevat päässeensä nyt perille ja että heistä pidetään huolta. Maahanmuuttopolitiikkamme tulee olla kuitenkin järkevää, me emme saa epäonnistua siinä. Otetaan mallia vaikkapa Sveitsistä ja Japanista, Huhtasaari vinkkasi.

Huhtasaaren matka jatkui Äänekoskelta kohti Jyväskylää. Hän huomasi Nelostielle tehdyt parannukset ja hän oli tietoinen, että paljon olisi vielä Nelostiellä tehtävää.

– Haluan, että saamme pidettyä koko Suomen asuttuna, ja silloin pitää infran olla kunnossa. Hyvin toimiva infra saavuttaa, ja se on aina ratkaisu.

Huhtasaari iloitsee Äänekosken tekemistä satsauksista kouluverkkoonsa.

– On todella hienoa, että Äänekoskella ovat prioriteetit kunnossa. Aivan loistavaa, Huhtasaari innostuu.

MARJO STEFFANSSON

Kostin antama piirustus lämmitti Laura Huhtasaaren sydäntä.

 

 

 

 

 

 

 

Vastaa käyttäjälle CaritaPeruuta vastaus

  1. Lähetin hänelle sinivalkoiset lapaset, samoin kuin muillekin presidenttiehdokkaille. Lapasissa lukee Keep calm and help the refugees. Lapasia saatteli tämä teksti.
    Presidenttiehdokas Laura Huhtasaari aloittaa mieluusti puheensa sanoilla ”äitinä minä toivon, äitinä olen huolestunut. Tässä on toisen äidin elämäntarina, hänkin on huolestunut lapsistaan.

    Nigerialainen Hannah tuli miehensä ja Ranskassa pakomatkalla syntyneen pienen poikannsa kanssa Suomeen vuonna 2014. Näin hän kertoo.
    Pakenin poliittisesti aktiivisen suvun jäsenenä toisinajattelijoihin kohdistuvaa vainoa. Halusin normaalin elämän lapsilleni ja perheelleni. Kaikki vuoden Suomessa elimme vastaanottokeskuksessa. Poikani on kasvanut siellä kaaoksen, vaihtuvien ihmissuhteiden ja kielten kakofonian keskellä. Vaikka pääsimme neuvolaanvälillä, ei kukaan kiinnittänyt huomiota siihen, ettei poika kehity normaalisti. Kaikki ajattelivat sen johtuvan olosuhteista. Kun poikaan liittyviä huoliamme viimein kuultiin, hän oli jo kolmevuotias. Saimme pojan tutkimuksiin, ja hänet todettiin vaikeasti kuulovammaiseksi. Hän pääsi päiväkotiin ja sai avustajan ja elämämme muuttui. Pojan kehitysvammaisuuden tutkimiseksi varattiin aika.

    Tulin uudelleen raskaaksi, ja koska en enää ole aivan nuori, olin hyvin onnellinen tästä. Samaan aikaan oleskelulupatilanteemme kiristyi. Saimme negatiivisen toisensa jälkeen, myös mieheni työlupahakemukseen, koska työnantaja oli tehnyt jotakin hakemuksessa huonosti. Mieheni on työpaikallaan pidetty työntekijä ja työnantaja olisi halunnut korjata asian. Päätös oli kuitenkin täytäntöönpanokelpoinen. Maastapoistamispuhuttelussa poliisi vasta huomasi raskauteni, joka oli seitsemännen kuukauden lopulla. He pyysivät todistuksen terveydentilastani vastaanottokeskuksesta. Kävin myös naistenklinikalla, ja erikoislääkäri piti lentämistä raskausviikolla 32 vaarallisena. Ensimmäistä kertaa minut tutkittiin todella huolellisesti raskauden osalta.

    Meidät palautettiin lopulta pakolla. Poliisi ei halunnut katsoa erikoislääkärin todistusta eikä antaa sitä lentokoneen henkilökunnalle. Meitä kohdeltiin matkalla kammottavan huonosti. Huusimme välillä apua, mutta kukaan ei auttanut meitä.
    Lento kesti melkein 20 tuntia välilaskuineen, ja meillä oli mukana myös poika, jonka kanssa ei kuurouden ja muiden oireiden takia osaa kommunikoida muut kuin me itse ja asiaan perehtyneet henkilöt.
    Nyt olen jo Nigeriassa. Uusi vauva syntyi onneksi terveenä. Elämämme on täynnä huolia. Vanhempi poikani ei todennäköisesti koskaan saa tarvitsemaansa tukea oppimiseen ja kehitykseen.

    1. Carita sanoo:

      Nigerialaishuijaukset erilaisten satujen ja tarinoiden muodossa ovat olleet mittava rahastuskuvio, joihin moni mamma ja pappa on laittanut rahansa. Tässäkin tarinassa on samat ns tunteisiin vetoavat valheet, joilla haetaan ajattelemattomien sympatiaa ja lopulta rahoja, rahoja joko suoraan yksilöltä tai sitten länsimaiselta yhteiskunnalta. Tarinassa Nigerit ovat muka tulleet Ranskaan ja heti hakkiuduttu raskaaksi, ja ilmeisesti Ranska ei ole heitä alkanut elättämään ovat sitten tulleet isompien rahojen saannin myötä jopa Suomeen asti. Suomessa on sitten hankkiuduttu uudestaan raskaaksi, eikö viher-kommarit pidä afrikkailaisia hyvin fiksuina, mutta ei tässäkään ole osattu ajatella mm. ehkäisyä, joka olisi ko. tilanteessa järkevä ratkaisu kesken matkailun. Kaikki hyvin, kun Nigerit ovat nyt päässeet takaisin kotimaahansa ja oman kulttuurin piiriin. Nigerian väkiluku on n,186 miljoonaa, joka siis on 34 kertaa pienen Suomen määrä (Suomi voidaan laskea suojelua vaativaksi kansaksi pienen koonsa myötä): Suomen ei ole mahdollista alkaa elättämään edes murto-osaa rahoitusta maastamme hakevia, se vain on ihan fakta. Nyt tämäkin Nigerien matkailu Ranskassa ja Suomessa maksoi yhteiskunnalle todella paljon, siksi Suomessa tarvitaan asiattomasti maahantuleville käännytykset heti rajalla. Jos Kaarina tässä tarinassaan olisi huolestunut asiasta, hän myisi koko omaisuutensa ja lähtisi Nigeriaan palvelemaan paikan päälle ko. sukua henkilökohtaisesti ja sitä auttamista ei varmaan kukaan estäisi.

  2. Kansallismielisyys kunniaan! sanoo:

    Laura on ylivoimaisesti paras ehdokas.Hän on aidosti suomen ja suomalaisten puolella.Muut ehdokkaat ovat Eu-intoilijoita.

    1. Suomalainen työmies sanoo:

      Minkä suomalaisten? Meitä on muitakin natiiveja kuin juntteja täällä.

    2. N sanoo:

      Ihmisiä jakaa suomalaisiin ja muihin vain ääliö.
      Ihmisiä olemme kaikki, ja lajimme säilymisen varmistaa vain yhteistyö ja järjen käyttö. Kumpikaan ei roskaväenpuolueelta suju. Me suvakit elätämme persutkin, joista valtaosa ei sopeudu kouluun, työhön tai lailliseen yhteiskuntaan.

      1. Ylpeä Suomi-poika sanoo:

        ”Ihmisiä jakaa suomalaisiin ja muihin vain ääliö”

        Oot siis sitä mieltä, että veli venäläisetkin olisi pitänyt avosylin pitänyt ottaa 40-luvulla ottaa vastaan, kun porukalla olivat tänne tulossa? Ja kai me ääliöitä ollan, kun halutaan pitää omiemme puolta. Ei me tässä oltais, jos ei iät ja ajat olisi näin, valitettavasti ”ehkä” itsekkäästi, toimittu ja eletty.

  3. Tapani Pollari sanoo:

    Laura on ensinmäinen todellinen edustava Presidentti maassamme.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy