ÄKS

700 betonikuormaa – Tärttämäen sillan valu valmistuu neljässä päivässä

11.10.2018 06:00 (muokattu 11.10.2018 08:40)
Betonia uppoaa sillan rakenteisiin aikamoista kyytiä.
Uuden Nelostien näkyvin osa, eli Tärttämäen maantiesilta valmistuu ensi juhannukseksi.

 

Sillan valutyöt aloitettiin maanantaina 8. lokakuuta ja ne jatkuvat torstai-iltaan saakka.

– Silta on aiheuttanut 70 prosenttia koko tiehankkeen stressistä. Tämä on hankala paikka ja aikataulu on äärettömän tiukka. Kunhan tämä saadaan valettua ja sääsuoja päälle, urakka lähtee taas etenemään hyvällä vauhdilla ja päästään perinteisiin hommiin käsiksi, Liikenneviraston Jarmo Niskanen sanoo.
– Kun tämä saadaan valmiiksi, eiköhän me Jarmo mennä saunaan ja syömään, projektipäällikkö Markku Hokkanen Graniittirakennus Kallio Oy:stä sanoo.

Keskiviikkoaamuna 10 aikaan sillan valusta on valmiina 60  prosenttia.

– Liikenneviraston rooli on kantaa vastuu ja urakoitsijat ja aliurakoitsijat tekevät varsinaisen työn. Äänekosken alueen tiestöön on laitettu yli 80 miljoonaa euroa rahaa. Liikenneyhteyksien parantaminen on jaettu moniin pienempiin urakoihin: tässä reilun neljän kilometrin matkalla on itse asiassa neljä erillistä hanketta, Niskanen sanoo.

Valutyö on tarkkaa hommaa ja kaikkiin mahdollisiin ongelmiin on varauduttava. Betoniyhtiöitä on varalla, mikäli pääasiallisen kumppanin kanssa tulee toimitusongelmia ja sillan pielessä on aggregaatit sähkökatkojen varalta.

– Tätä ei voi keskeyttää, se pitää tehdä kerralla, Hokkanen sanoo.

Tärttämäen silta avataan liikenteelle ensi juhannuksena. Keski-Suomen mittakaavassa suuri silta valaistaan myös näyttävästi led-valaisimilla, joiden väriä voidaan vaihtaa.

– Silta voi olla jouluna vaikka punainen, Niskanen sanoo.

 

Tärttämäen silta numeroina:

9 metrin alituskorkeus
12 metriä sillan kannelta Kuhnamon pintaan
14 kilometriä lämmitysputkea
28 työmiestä töissä sillan kannella kerrallaan
90 tuntia betonin valamista
220 metriä on sillan kannen pituus
700 kuormaa betonia
4 200 kuutiota betonia
200 000 kiloa jänniteputkea
900 000 kiloa raudoitusta
20 miljoonaa kilon voimalla jännitetty silta

Keskiviikkoaamuna oli vielä jonkunmatkaa valettavana.

Valua odottavan sillan päällä käveleminen oli tarkkaa puuhaa pienijalkaiselle toimittajalle.

Muutaman kilometrin matkalla on yhteensä neljä erillistä hanketta.

Suurinpiirtein tältä tulee näyttämään Tärttämäen uusi silta valaistuna.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy