Musakornerissa Emmi-Inkeri Rimpilä: Toisenlainen nainen


Äänekoskelainen monitaiteilja Emmi-Inkeri Rimpilä on toisenlainen nainen: hän luo taidetta ja melkoisen komeata musiikkia. 

 

Oudot Laulut Vol. 2 -albumi julkaistiin marraskuu lopulla. Levy on Mental Beauty Recordsin yhteisötuotantona syntynyt julkaisu.

– Albumi pitää sisällään neljä biisiä, joista yksi on säveltämäni ja sanoittamani kappale Toisenlainen nainen, taitelija ja musiikintekijä Emmi-Inkeri Rimpilä kertoo.

Toisenlainen nainen, on menevä laulu rakkauden kaipuusta oman suhteen ulkopuolelta. Kappale kertoo tarinaa parisuhteesta, jossa liekki on hiipunut, mutta näköpiiriin on tullut jotakin uutta ja houkuttelevaa. Mitä tapahtuu kun ihastuminen kääntää elämän ylösalaisin? Kappaleen demo on odottanut muutaman vuoden ajan sovitusta ja julkaisua. MBR:n verkkoyhteisöstä löytyi bändi ja tuottaja: Jaakko Lautaoja (koskettimet ja komppikitara), Mikael Lautaoja (basso ja kitarat) ja Harto Huhta (rummut) kappaleen taustan toteuttamiseen.

– Jaakko ja Mikael tekivät kappaleeseen toiveideni mukaisen retrohenkisen sovituksen. Lauluraidat äänitti Tommi Ahonen Jyväskylässä Poprock Musiikkitalolla ja Tommi miksasi kappaleen pakettiin. Tällä hetkellä työstän uutta materiaalia verkkoyhteisöstä löytyneiden yhteistyökumppaneiden kanssa verkon välityksellä. Luvassa on yhteistyönä toteutettua funkkia ja punkkia, joihin olen väsännyt lyriikat ja laulumelodiat. Lisäksi kaksi täysin omaa suomalaista melankoliaa uhkuvaa biisiä on parhaillaan sovituksessa ja odotan pääseväni laulamaan lauluraidat piakkoin, Emmi-Inkeri kertoilee.

Emmi-Inkerin suunnitelmissa on julkaista kevään aikana neljä uutta kappaletta. MBR:n Oudot laulut vol. 3 julkaistaan 5.huhtikuuta.

– Jos aikataulut pitävät, niin toiveissa olisi saada osa kappaleista julkaistua tällä levyllä. Omaa bändiä ei minulla ole, vaikkakin siitä toisinaan haaveilen. Toivon saavani aikaan sopivan määrän omaa tuotantoa, että tulevaisuudessa keikkailukin olisi ehkä mahdollista omien biisien innoittamana. Hommia vailla olevat muusikot voivat kyllä ottaa minuun yhteyttä, jos yhteistyö kiinnostaa, Emmi-Inkeri vinkkaa.

Musakorneritoimituksessa kappale vetää hiljaiseksi, vaikka jalka pöydän alla tahtia lyökin.

– Tässä ollaan Baddingin hengessä, ja vähän Anna Hanskin ja Tuula Amberlankin. Nyt jäädään jo innolla odottamaan huhtikuuta ja uutta levyä!

Vastaa