ÄKS

Urholle takkiin lauantaina

01.12.2019 13:40 (muokattu 01.12.2019 18:13)
Arkistokuva: Kuvamiehet
Peurunka HT isännöi lauantaina Urhoa, kun Laukaassa pelattiin kauden toinen paikallistaisto. Ensimmäisen vei nimiinsä Urho Suolahdessa.
 
 
Lauantaina otteluun Urho sai hyvän lähdön, kun kuuden minuutin pelin jälkeen Panu Linna iski kiekon kotijoukkueen verkkoon. Tästä ei kuitenkaan ehditty kauaa nauttia, kun PHT iski tasoituksen ylivoimalla. Erän puolivälissä Jiri Suonikko taisteli Urhon jälleen maalin karkumatkalle. Erän loppupuolella PHT kuitenkin iski kahdesti, ja meni erätauolle maalin johdossa.
 
Toisessa erässä Urhon murheeksi koituivat jäähyt. PHT iski kolme ylivoimaalia ja eteni jo 6-2 johtoon. Erän lopussa kuitenkin iski Urho, ja kavensi ottelua lukemiin 6-3 Antti Hämäläisen maalilla.
 
Kolmannessa erässä ei juurikaan varsinaista kirivaihdetta käynnistetty, vaan PHT iski kahdeksan maalia täyteen, ja erän lopussa Olli Palsola kaunisteli lukemia loppulukemiin 8-4.
 
Peurunka HT – Urho
8-4 (3-2)(3-1)(2-1)
 
Ensi lauantaina on edessä tärkeä kotiottelu, kun vastaan saapuu Suonenjoen Kiekko-Karhut. Ottelu alkaa Murskaamossa kello 16:00.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy