ÄKS

Äänekoskelaiset KD-valtuutetut eri linjoilla Päivi Räsäsestä puolueen puheenjohtajana

01.07.2014 16:40
Kuva Ella Närhi.

 

Kristillisdemokraattien varapuheenjohtaja Laura Peuhkurin mukaan puoluehallitus olisi valmis vaihtamaan puheenjohtajaa ja samalla myös siirtämään istuvan puheenjohtajan Päivi Räsäsen pois ministerin tehtävistä. Äänekoskelaiset KD-valtuutetut antavat Räsäsen jatkaa niin ministerinä kuin puolueenjohtajanakin äänin 2-1.

 

Maanantaina Ylen A-studiossa vieraana olleet Räsänen ja Peuhkuri olivat lähetyksessä eri linjoilla. Peuhkuri kertoi, että Räsäselle on epäluottamuksesta kerrottu jo ennen viikko sitten pidettyä puoluekokousta. Räsänen taas kertoi, että hän ei aio luovuttaa puolueen puheenjohtajapaikkaa.

YLEn mukaan kristillisdemokraatit suunnittelevat ylimääräisen puoluekokouksen järjestämistä, jolloin muutetaan mahdollisesti puolueen sääntöjä niin, että puolueen puheenjohtaja voisi valita jo ennen ensi kevään vaaleja.

Mitä mieltä ovat äänekoskelaiset kd-valtuutetut? Kumpaan leiriin lähdetään, Peuhkurin vai Räsäsen?

Pia Flink-Liimatainen (ent. Soininen) kertoo, että Räsäsen johtajuus on kestänyt jo yhdeksän vuotta, joten tuuletus voisi olla puolueessa paikallaan.

– Sääntömuutos on hyvä idea. EU-vaalitulos oli sen kaltainen, joka laittaa mietteliääksi. Sari Essayah teki niin kovan tuloksen vaaleissa, että se täytyy ottaa huomioon. Puolueemme tarvitsee nyt hyvää pelisilmää ja viisautta. Räsänen on ollut loistava puheenjohtaja, mutta olen sitä mieltä, että luotsin muutos tekisi puolueelle hyvää. Sari Essayah veisi puolueemme paremmille kannatuslukemille.

Harri Saastamoinen on eri linjoilla. Hän on sitä mieltä, että Räisäsen tulisi jatkaa tehtävässään.

– Näin on demokraattisesti päätetty. Olisi äänestäjien aliarviointia lähteä vaihtamaan puheenjohtajaa nyt. Taitaa olla buumi menossa, jotta saadaan puolueen kannatus hetkellisesti nousuun, kertoo Saastamoinen ja viittaa Rinteen ja Stubbin valintaan.

Vaalitaktikointia?

– Ei vaan populismia. Räsänen on onnistunut työssään hyvin.

Ann-Niina Turunen kertoo olleensa äimän käkenä katsellessaan A-Studion lähetystä.

– Olin hämmentynyt, miten Peuhkuri kohteli Räsästä tv-lähetyksessä. En voi millään ymmärtää sitä.

Ajatus sääntömuutoksesta ei kuulosta Turusen korvaan tarpeelliselta.

– Outoa sekin ajatus, kuin myös Räsäsen ”syrjäyttäminen” ministerin tehtävistä, hän kun on hoitanut työnsä erittäin hyvin.

Turunen kertoo antaneen äänensä Essayahille EU-vaaleissa.

– Hän on onnistunut työssään EU:ssa. Räsänen taas on onnistunut puolueen johtajana.

Vastaa

  1. Harri Saastamoinen sanoo:

    Tarkennan omalta osaltani vastaustani. Sanoin että perussuomalaisia syytetään usein populismista ja kerroin että Kokoomuksen ja SDPn puheenjohtajavaihdokset on minusta populismia siltä osin että koetetaan ennen vaaleja pestä kasvoja ja saada kannatusta lisää. Sitten totesin että KDn ei kannata lähteä tähän mukaan vaan jatkaa Päivin johdossa vaaleihin saakka ja antaa äänestäjien päättää miten puoluejohto on tehtävissään onnistunut. Minusta on rehellistä äänestäjiä kohtaan viedä kausi loppuun valitulla linjalla ja valituilla henkilöillä.

    Mutta asiasta on hyvä keskustella eikä Sari Essayah todellakaan olisi huono puheenjohtaja jos siihen päädyttäisiin.

  2. Marja Kolari sanoo:

    Olen todella ihmeissäni ohjelmassa nousseiden asioiden tiimoilta. Minusta tämänlaiseen toimintaan meidän ei tule mennä. Annetaan työrauha Päiville ja mietitään sitten vaihtoa kun se on ajankohtaista.

    1. Antichrist sanoo:

      Yhden hihhulin kun poistaa tulee uusi tilalle varsinkin näiltä jeesustelioilta

  3. Risto sanoo:

    Onhan Päivi Räsänen ollut yksi tehokkaimmista karkoittamaan jäseniä kannanotoillaan kirkon piiristä.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy