ÄKS

Äänekoskelaiset nuoret motittivat puolalaisin kilvin varustetut autoilijat Rotkolaan ja Suolahteen – omaisuus kannattaa laittaa lukkojen taakse

06.09.2014 12:26 (muokattu 06.09.2014 12:50)
Murtovarkaiden on kerrottu liikkuvan ympäri Keski-Suomea, nyt näitä pakuja ja farkkuja on motitettu Äänekoskella. Kuvan auto ei liity tapaukseen.
Puolalaisilla kilvillä varustetut pakettiautoilijat ja peräkärryn kanssa liikkuvat henkilöt saivat äänekoskelaiset nuoret peräänsä yli kymmenen autokunnan voimin.

 

Äänekoskelaiset aktivoituivat perjantaina liikkeelle, kun Facebookissa Äänekoski Ostetaan/Annetaan/Myydään – palstalla alkoi vilkas nettikeskustelu, kuinka pyörällä kulkevat henkilöt käyvät kartoittamassa talojen tonteilla olevaa omaisuutta.

– Tämän jälkeen paikalle ajaa joko vaalea Citroen Berlingo, tai harmaa peräkärryllinen Mercedes-benz Sprinter tai harmaa Volkswagen Transporter jotka keräävät pyörät, ruohonleikkurit ynnä muut kyytiinsä. Tehdyn kartoituksen vuoksi aikaa ei ole täsmäiskuna tehtyyn anastukseen mennyt kuin minuutti, jos sitäkään, kertoo turvapuolella koulutuksen saanut äänekoskelainen yrittäjä ÄKSälle.

Facebook-keskustelua seuranneet levittäytyivät ympäri kylää. FB:ssä kerrottiin havaintoja, missä autot liikkuvat, ja näillä ohjeilla nuoriso osasi ajaa letkassa puolalaisten perässä. Reilut kymmenen jäljittämään lähtenyttä autokuntaa motittivat yhden mainitusta kolmesta autoista Rotkolaan. ÄKSän saamien tietojen mukaan paikalle hälytetty poliisi ratsasi auton laihoin tuloksin. Pysäytetyssä autossa oli kaksi miestä ja yksi nainen.

– Tämä tapahtui alkuillasta. Myöhemmin illalla tämä sama auto kierteli pitkin Äänekoskea.

Toinen auto motitettiin Suolahdessa Suosikin parkkipaikalle. Myös tässä tapauksessa poliisi tuli paikalle.

– Nuoriso kuvasi autoja sekä autossa istuvia henkilöitä. Harvoin on tällaista nähty, että äänekoskelaiset ja suolahtelaiset toimivat näin hyvin yhteen. Nyt täytyy kiittää nuorisoa hyvästä toiminnasta, yrittäjä sanoo.

Useat FB-keskusteluun osallistuvat kertovat, että viime päivinä on myös yritetty kaupitella tauluja.

– Näyttävät sellaista laminoitua lappua, jossa kerrotaan että myydään tauluja jotta saa rahaa sairaan lapsen hoitoon. Kannattaa olla varuillaan näiden kaupustelijoiden kanssa, yrittäjä varoittaa.

Facebookissa Äänekoski Ostetaan/Annetaan/Myydään käyty keskustelu jatkuu yhä vilkkaana. Aihetta on kommentoitu jo yli kolmesataa kertaa.

ÄKS ei lähde lietsomaan kodinturvajoukkoja eikä hysteriaa liikkeelle. Jos näkee jotain epäilyttävää, niin suosittelemme soittoa hälytyskeskukseen. Myös omaisuuden turvaamiseen on hyvä kiinnittää huomiota. Ei kannata jättää arvokkaita tavaroita, esimerkiksi polkupyöriä, ruohonleikkureita ja lastenvaunuja ja -rattaita pihaan. Myös ovet ja ikkunat kannattaa lukita huolella.

Sisä-Suomen poliisilaitos antaa ohjeet murtovarkaiden välttämiseksi

Vastaa

  1. Matti Hietanen sanoo:

    Mutta löytyikö varastettua tavaraa?

  2. Suvi Aitsija sanoo:

    HYI Hitto mitä rasisteja olivat, kun noin menivät vapaata liikkuvuutta estämään!

    1. Matti Ahola sanoo:

      Suu suppuun suvaitsevaisuuspropagan uhri!!,siivoa suus!.

  3. Kati Koskinen sanoo:

    Siinä näätte, mitäs otatte elätettäviä tänne.
    Ne vaan varastaa kaikki ja me maksetaan niiden eläminen.
    Ihmiset saa pelätä omissa kodeissaan.
    PÄÄTTÄJILLE TERVEISET, kun osuu teidän kohdalle ni sit mietitään mitä pitäis tehdä. Myöhäistä pyristä kun on paskat housussa!!!!

  4. Thomas sanoo:

    Näin helsinkiläisenä en voi muuta sanoa kuin että ihailen toimintaanne.

    Tällaista kansalaisaktiivisuutta tarvitaan myös tänne pääkaupunkiseudulle.

  5. maija ilves sanoo:

    Kysehän on ilmiselvästi hyvinkin järjestäytyneestä rikollisuudesta! Varastettua ja helposti myytävää tavaraa mahdollisimman paljon autot täyteen ja rajan yli….Selkeästi tarkkaan mietitty homma,ensin tiedustelija asialle ja keikka perään! Koska kiinnijäämisen riski näyttäisi olevan aika olematon,niin tämä ilmiö tullut jäädäkseen vapaan liikkuvuuden varjopuolena,valitettavasti!

  6. Kari sanoo:

    Eikö teilläpäin ole piikkimattoja käytössä ja hirvikivääreitä?

  7. Minna Hartikka sanoo:

    Kyllä nuo polakit saisi lukkojen taa/kotiasa toimittaa.-Löytyy tavaraa takakontista tai ei!!!Sama koskee Romanian mustalaisia Rajalta jokaikinen pakittaa.Täällä maaseudulla saa pelätä nuita sosiaalipummeja,jotka varastaa rehelliseltä raskaantyön raatajalta.HYVÄ ja HIPHURRAA nuoriso!!!Motittakaa vaan joutilaat rosvot.Mahtavaa toimintaa.Ja poliisivoimille lisää resursseja,jotta pääsevät nopeammin laitakaupungillekkin. Kaupungilla kerrostalossa asujat ei edes ymmärrä,miten turvatonta täällä maalla on.Onneksi omistan koiran,jopka vahtii!!!!

  8. Carl Palomäki sanoo:

    Alkaa tulla Lapuan Lait taas käyttöön..Se on oikein!!

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy