ÄKS

Äänekoskelaisnainen vieraili Jämsässä – taltutti pistoolilla uhanneen huumeveikon

26.04.2016 12:20
Kuva ei liity tapaukseen.

Noin 40-vuotias äänekoskelaisnainen joutui tiukkaan paikkaan vieraillessaan naisystävänsä luona Jämsässä. Noin 25-vuotiaan emännän asuntoon tuli päiväsaikaan mies, joka otti esille pistoolin ja uhkasi ampumisella.

Liki 60-vuotias jämsäläismies osoitti pistoolilla kohti äänekoskelaisnaisen päätä ja vartaloa. Pistoolinpiippu osoitti myös noin 25-vuotiaan asunnonhaltijan päähän. Mies sanoi tappavansa emännän.

Jossain vaiheessa nainen tarttui uhkailijaa kiinni asekäden ranteesta ja yritti painaa asetta kohti lattiaa. Lisäksi nainen laittoi sormensa liipasinkaaren sisäpuolelle estääkseen asetta laukeamasta. Nainen jatkoi vastarintaa, vaikka mies jatkoi tappouhkauksiaan suusanallisesti.

Tällä välin emäntä karkasi asunnosta ja soitti hätäkeskukseen. Mies pakeni paikalta.

KIHLAKUNNANSYYTTÄJÄ pitää naisen tekoa rohkeana. Nainen hyökkäsi pistoolilla uhkailleen miehen kimppuun ilmeisesti käden liikkuessa kohteesta toiseen.

Rikos tapahtui elokuussa 2015. Keski-Suomen käräjäoikeus tuomitsi miehen kahdesta laittomasta uhkauksesta 60 päivän ehdolliseen vankeuteen. Mies on tuomittu myös huumausainerikoksesta.

Laittomien uhkauksien syy jäi osin epäselväksi. Syyttäjän arvion mukaan kyse saattoi olla velan perinnästä.

Mies joutuu maksamaan lisäksi korvauksia naisten henkisistä kärsimyksistä. Äänekoskelaisnainen on saamassa 1500 euroa, asunnon haltija 2000 euroa. Myös naisten 3100 euron oikeudenkäyntikulut määrättiin miehen maksettaviksi.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy