ÄKS

Äänekoskella järjestetään jälleen avoimen korkeakoulun opintoja – ensi lukuvuoden tarjonta julki

05.07.2019 20:44
Hallitusohjelmaan on kirjattu tavoitteeksi, että puolella nuorista aikuisista on korkeakoulututkinto vuoteen 2030 mennessä
Jyväskylän ammattikorkeakoulu (JAMK) ja Jyväskylän avoin yliopisto tarjoavat yhteistyössä avointa korkeakouluopetusta Äänekoskella.

Syyslukukaudella on tarjolla hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen perusteita, johdantoa sosiaalityöhön, erityispedagogiikan perusteet sekä työelämän englantia.

Keväälle on suunniteltu ainakin viestinnän ja biotalouden opintoja.

Kaupunginhallitus päätti kevällä tukea kuntalaisten opintoja avoimen korkeakoulussa. Kaupungin maksaman korvauksen määrä opintopistettä kohden on avoimen yliopiston tai avoimen ammattikorkeakoulun veloituksen mukainen ja tukea haetaan sähköisessä järjestelmässä.

 

Tulevan lukuvuoden kurssitarjonnan ja lisätietoa tuen hakemisesta näet tarkemmin täältä.

Vastaa

  1. Otto Normalverbraucher sanoo:

    Biotaloutta opiskelemalla voit valmistua biotalouden insinööriksi (AMK).

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy