ÄKS

Äänekoskelle maailman suurin biotalouden kohtauspaikka – Plänet B

16.04.2018 14:11
Äänekosken nykyinen teollinen infrastruktuuri muodostaa ainutlaatuiset puitteet maailman johtavalle biotalouskeskittymälle. Ministeriöiden, Äänekosken kaupungin, elinkeinoelämän sekä teollisuuden toimijoiden yhteinen, Plänet B -nimellä kulkeva hanke luo uusia bio- ja kiertotalouden liiketoimintamahdollisuuksia vastaten samalla konkreettisesti hallituksen biotalousstrategiaan.

 

Äänekoskella hyödynnettävä puuraaka-aine synnyttää erilaisia sivuvirtoja ja välituotteita, joista tulevaisuudessa voidaan valmistaa arvokkaita uusia tuotteita ja palveluita. Lisäksi alueella valmistettujen lopputuotteiden uudenlainen jatkojalostus tarjoaa paljon mahdollisuuksia. Alueella on runsaiden raaka-ainevarantojen lisäksi erinomainen infrastruktuuri, logistiikkaa sekä tutkimus- ja koulutustarjonta.

Työ- ja elinkeinoministeriön, Maa- ja metsätalousministeriön, Ääneseudun Kehityksen, Keski-Suomen liiton, Varman ja Metsä Groupin käynnistämällä Plänet B -hankkeella haetaan yhteistyömalleja, jossa eri toimialojen ja eri kehitysvaiheiden yritykset hyödyntävät yhdessä alueen infrastruktuuria ja raaka-ainepohjaa. Hanketta koordinoi konsulttiyhtiö Vision Hunters.

– Äänekoski on sijainniltaan täysin ainutlaatuinen tämän kaltaiselle hankkeelle. On luontevaa, että lähdemme tekemään tästä koko maailman mittapuussa merkittävintä biotalouden keskittymää. Plänet B:n toimintamalli kehittyy sinne sijoittuvien yritysten tarpeiden ja keskinäisten synergioiden mukaisesti. Alusta saakka mukana olevilla yrityksillä on hyvät mahdollisuudet vaikuttaa tähän kehitykseen, toteaa Ääneseudun Kehitys Oy:n toimitusjohtaja Sari Åkerlund.

Plänet B:n ytimessä Metsä Groupin biotuotetehdas

Tällä hetkellä Äänekoskella toimii noin tusina teollista yritystä, joiden yhdistävä tekijä on puusta tehtävät tuotteet ja tuotannon sivuvirroista tuotettu energia. Nykyisen liiketoiminnallisen ekosysteemin keskiössä toimii maailman suurin havusellua tuottava kokonaisuus, Metsä Groupin biotuotetehdas.

– Tulevaisuuden innovaatiot syntyvät ekosysteemeissä. Biotalouden ekosysteeminä Äänekoski on koko maailman mittakaavassa ainutlaatuinen kokonaisuus. Metsä Groupille verkostoissa toimiminen, yhdessä luominen sekä kilpailukykyisen ekosysteemin rakentaminen on keskiössä, kommentoi Metsä Groupiin kuuluvan Metsä Fibren tutkimusjohtaja Niklas von Weymarn.
“Biotalous ja puhtaat ratkaisut” on yksi pääministeri Juha Sipilän hallituksen asettamasta viidestä painopistealueesta. Suomen biotalousstrategian tavoitteena on nostaa biotalouden tuotos 64 miljardin euron lähtötasosta (2014) 100 miljardiin euroon vuoteen 2025 mennessä ja synnyttää 100 000 uutta työpaikkaa. Jotta biotalousstrategian tavoitteisiin päästään tavoiteajassa, tulee kärkihankkeiden konkretisoitua nopeasti oikeisiin investointeihin ja teolliseen tuotantoon.

Vastaa

  1. Kippurassa nauraja sanoo:

    ”Biotalous ja puhtaat ratkaisut”

  2. Hah Hah. sanoo:

    Seuraavaksi Eifel-torni siirretään Tärttämäelle ja Riemukaari torille. Ollaankohan nyt haaveilemassa turhan suurista asioista. Pistettäisiin ensin pienempien yritysten asioita paremmalle tolalle ja jos siinä onnistutaan niin sitten.

  3. nms sanoo:

    Hyvä! Uusia työpaikkoja tänne tarvitaankin kun on niin paljon asuntoja tyhjillään ja myynnissä.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy