ÄKS

Äänekoskelle yrityskylä – työryhmä kokoontuu ensimmäisen kerran elokuussa

25.05.2015 19:38 (muokattu 28.05.2015 11:13)
Äänekosken kaupunginhallitus käsitteli maanantaisessa kokouksessaan 25. toukokuuta valtuustoaloitetta, jonka tarkoituksena on tukea paikallista yrittäjyyttä. Yrityskylä-ideaa viedään eteenppäin erillisessä työryhmässä.


Perussuomalaisten ja Keskustan valtuustoryhmien valtuustoaloite on annettu valtuustolle ensimmäisen kerran jo huhtikuussa vuonna 2012. Nyt kaupunginhallitus katsoi asian loppuun käsitellyksi.

Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti seuraavan ratkaisumallin :

1. Perustetaan yhteistyöryhmä yrityskyläidean selvittämiseksi. Työryhmään tulee vetäjä Ääneseudun Kehitys Oy:stä ja muiksi jäseniksi kutsutaan henkilöt Äänekosken kaupungilta ja Äänekosken yrittäjiltä. Työryhmän vetäjä oikeutetaan kutsumaan työryhmään muita tarpeellisiksi katsomiaan jäseniä.

2.Työryhmä kokoontuu ensimmäisen kerran elokuun 2015 aikana. Työryhmän tavoitteena on selvittää eri vaihtoehtoja ja malleja yrityskyläidean toteuttamiseksi. Vaihtoehtojen kartoittamiseksi valmistellaan ideakilpailu, jonka Ääneseudun Kehitys Oy toteuttaa vuoden 2015 loppuun mennessä.

3.Äänekosken kaupunki (tekninen toimiala) selvittää kaupungin omistamat vapaat toimitilat mahdolliselle yrityskylälle.

Kaupunginhallitus pitää edellä mainittua ratkaisumallia hyvänä ja toteuttamiskelpoisena.

 

 
Muokattu 28.5: Valtuustoaloite on jo 3 vuotta vanha ja sen alulle panijat ovat Perussuomalaisten ja Keskustan valtuustoryhmät.

 

Vastaa

  1. Liisa L. sanoo:

    Ai mitä tänne voisi perustaa..? Ruokaravintoloita (Rosso, Rax, Amarillo..), kirjakauppa (jossa halvemmat hinnat kuin edellisessä oli), vaateliikkeitä lisää, ekoparturi, käsityöliike (ei yliampuvilla hinnoilla niin kuin tämänhetkisessä kangaskaupassa), osto- ja myynti -liike mistä saa myös vanhoja huonekaluja…. Onhan näitä…

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy