ÄKS

Äänekoskelta puuttuu vetovoima

30.07.2014 13:31 (muokattu 30.07.2014 13:56)
Tasaisempaa saisi olla.
Viime vuonna Äänekoskelle tuli muuttotappiota yhteensä 183 henkilön verran.

 

Väestörekisterikeskuksen tutkimuksessa selvitettiin Keski-Suomen alueen muuttotilastoja. Äänekoskelta eniten muutetaan Jyväskylään. Jyväskylästä myös muutettiin Äänekoskelle eniten.

Äänekoskelta muutti viimevuonna pois yhteensä 835 ihmistä, joista 325 oli 20-29-vuotiaita. Ottaen huomioon, että muuttaneista suuri osa oli nuoria aikuisia voi olettaa, että Äänekoskelta muutetaan enimmäkseen opiskelemaan.
Muuttotilastojen mukaan muuttoliikenne Laukaan, Saarijärven, Viitasaaren, Konneveden ja Uuraisten kanssa on hyvin tasaista. Ihmisiä tulee lähes yhtä paljon kuin lähteekin.

Vastaa

  1. Äiti-ihminen sanoo:

    No ohhoh! Mistäpähän tämä johtuu!!!??? Nyt ois varmaan kaupungin aika palkata joukko tyyppejä selvittämään asiaa!!! Vaikkapa varavaravaratuplatripla kaupunginjohtaja.

    1. Jompe sanoo:

      Joku rautakauppias voisi lahjoittaa tervaa jossa voitaisiin nämä hyvävelilahkopäättäjät uittaa ja sen jälkeen porukalla kiikuttaa kunnan rajalle. Äänekosken vetovoimanpuute ei johdu mistään muusta kuin viimeaikojen päätöksen teosta. Kaupunkihan voisi seuraavaksi ostaa vaikka kuhnamon pohjalietettä parilla miljoonalla ja evätä muutaman rakennusluvan kyselyn lisää niin eiköhän sitten ole asiat hyvin.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy