ÄKS

Äänekosken Eläkkeensaajat ry lahjoitti defibrillaattorin HalpaHalliin

28.01.2020 08:13 (muokattu 28.01.2020 08:15)
Sydäniskuri eli defibrillaattori voi pelastaa hengen. Kuvituskuva: Sydänliitto.
Lähimmän sydäniskurin sijainti kannattaa selvittää jo ennen kuin on hätä kädessä.

 

Äänekosken HalpaHallista löytyy nyt defibrillaattori eli sydäniskuri. Äänekosken Eläkkeensaajat ry oli hankkinut iskurin jo aiemmin, ja päätti nyt lahjoittaa sen yleiseen käyttöön.

– Talkoilla hankittu sydäniskuri oli meillä kokoontumispaikan kaapissa, mistä sitä ei oikein kukaan saanut käyttöön. Mietimme hallituksessa, voisimmeko sijoittaa sen HalpaHalliin, ja he olivat oikein myöntyväisiä tähän, taloudenhoitaja Helena Kautto Äänekosken Eläkkeensaajista kertoo.

HalpaHallin myymäläpäällikkö Hanna-Leena Kingelin kertoo, että kyseinen sydäniskuri on sellainen, jota maallikkoelvyttäjä osaa käyttää jopa ilman koulutusta.

– Kun tämä tilaisuus tuli, olimme tottakai mukana. Haluamme, että asiakkaiden on turvallista asioida meillä. Tarkoitus on, että kaikki henkilökunnastamme saavat koulutuksen defibrillaattorin käyttöön, vaikka malli onkin helppokäyttöinen, Kingelin toteaa.

Seuraavaksi lähin yleinen sydäniskuri löytyy Äänekosken keskustan Tokmannilta, jonne sen on lahjoittanut Ala-Keiteleen Sydänyhdistys. Henkilökuntaa ja Äänekosken Eläkkeensaajien väkeä HalpaHallilla kouluttanut NaApurit-hankkeen (linkki) projektipäällikkö Irma Ahokas-Kukkonen kertoo, että Keski-Suomessa defibrillaattoreita on julkisissa tiloissa jo lähes 200.

– Osoitteesta Defi.fi (linkki) voi tarkistaa lähimmän sydäniskurin sijainnin. Jos eteen tulee tilanne, että välinettä tarvitaan, on hyvä tietää ennalta, mistä sellainen löytyy. Tämä sydäniskuri on sellainen, joka tunnistaa sydämen rytmin eikä anna tehdä väärin. Koulutus antaa rohkeutta käyttöön, Ahokas-Kukkonen esittelee.

HalpaHallista defibrillaattori löytyy kassalinjojen luota sivuseinältä.

NaApurit-hanke eli Nopean avun apurit -hanke on Keski-Suomen Sydänpiiri ry:n hallinnoima ja Keski-Suomen Ely-keskuksen rahoittama hanke, jossa tahdotaan edistää Keski-Suomen maaseudun asukkaiden ja toimijoiden hyvinvointia ja asumisen turvallisuutta muun mualla kouluttamalla kylien vapaaehtoisia elvytysosaajiksi ja sydäniskureiden käyttäjiksi sekä lisäämällä sydäniskureiden määrää kylissä.

Vastaa käyttäjälle Petteri NieminenPeruuta vastaus

  1. Petteri Nieminen sanoo:

    Kyllä varmaan on käyttöä kun vertaa hintoja Lidliin rupeaa heikottamaan vähemmästäkin.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy