ÄKS

Äänekosken kaupungin asemakaavaa koskeva valitus hylätty Hämeenlinnan hallinto-oikeudessa

12.10.2017 17:58
Hämeenlinnan hallinto-oikeus on antanut hylkäävän päätöksen Äänekosken ydinkeskustan asemakaavaa koskevasta valituksesta.

 

Valituksessa vaadittiin ns. Monitoimiaukion asemakaavan hyväksymistä koskeneen päätöksen kumoamista ja asian palauttamista kaupungin uudelleen käsiteltäväksi.

Hämeenlinnan hallinto-oikeus toteaa päätöksessään, että kaupungilla on itsehallintonsa puitteissa oikeus päättää suunnittelualueen rajauksesta ja siitä, millainen kaava alueelle laaditaan. Hallinto-oikeus lisäsi, että kaupunginvaltuuston päätös ei ollut valituksessa esitetyillä perusteilla lainvastainen, eikä valtuuston hyväksymää, lainmukaista kaavaa voi kumota vain sillä perusteella, että valittajien käsityksen mukaan alueelle olisi ollut tarkoituksenmukaisempaa laatia osin toisenlainen kaava.

Äänekosken kaupungin kaavoituspäällikkö Olli Kinnusen mukaan hallinto-oikeuden päätös oli kaupungin odotusten mukainen.

– Kaupunki odottaa nyt kaavapäätöksen lainvoimaisuutta, minkä jälkeen on tarkoitus hinnoitella kaavassa liike- ja asuntorakentamiseen osoitetut kerrostalotontit. Useat rakentajat ovat osoittaneet tontteja kohtaan kiinnostusta, toteaa Kinnunen.

Vastaa käyttäjälle JessePeruuta vastaus

  1. Jukka sanoo:

    Liike- ja asumisrakennuksia? Kaupungissa on 40% liikerakennuksista tyhjänä ja muuttovirta ulospäin? Biotuotetehdas pyörii lähes entisillä työntekijöillä… Hullun hommaa!

  2. Jesse sanoo:

    Asioista valittaminen tai niiden kyseenalaistaminen on perusoikeus, mutta selvistä asioista valittaminen pitäisi tehdä maksulliseksi. Niissä palaa nyt aikaa ja rahaa kaikilta muilta paitsi valittajilta. Näitä on nähty Äänekoskella jo liikaa, ehkä tieto siitä että turhista prosesseista voi tulla pieni sanktio myös omalle kontolle pistäisi harkitsemaan asioita paremmin. Tälläisen turhan narinan takia esim. Äänekosken lukion rakentaminen viivästyi. Rahaa paloi ja oppilaat+henkilökunta kärsi.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy