ÄKS

Äänekosken kiertoliittymän taidekilpailun voittajateos valittu

11.10.2019 11:28
Viiskulman kiertoliittymässä liihoittelee pian kurki.
Äänekosken kaupungin vapaa-aikalautakunta valitsi Viiskulman kiertoliittymän tai­de­teok­sek­si Jari Suurosen teoksen ”Metsästä nousee kurki”.

 

Voittajan valintaan vaikuttivat tulevan teoksen näyttävyys, toteutuskelpoisuus sekä kaupungin vaakunan he­ral­dii­kan ja sillan kurkiaiheiden huomioiva kokonaisuus, joka täyttää kilpailun edellyttämät kestävyys- ja liikenneturvallisuusvaatimukset. Lisäksi perusteluissa mainittiin moderni ote ja se, kuinka metalli on kiinnostavasti yhdistetty luonnonmateriaaliin.

Lisäksi jaettiin kunniamaininnat: ensimmäisen kunniamaininnan sai Mikko Ramsin teos ”Kurkien muutto” ja toisen kunniamaininnan Tuula Kaakisen teos ”Kurkistus”. Kilpailuun jätettiin alunperin 16 ehdotusta, joista tekninen lautakunta valitsi kolme toteutuskelpoisinta.

Voittajateoksen suunnitellut Jari Suuronen on Äänekosken Taiteilijaseuran jäsen ja töissä Valtran henkilöstöosastolla. Metalli materiaalina on hänelle uusi tuttavuus, mutta kurki lintuna ja sen olemus erityisen tuttu: Suuronen on viettänyt lukemattomat hetket keväisin ja syksyisin mystistä muuttolintua tarkkaillen ja valokuvaten. Valokuvien määrä kurjista on tuhansissa, mutta yhä keväisin kurki kutsuu häntä todistamaan kevään tuloa alaville peltoaukeille kiikarin ja kameran kera.

– Kurki on valtavan kaunis, uljas ja monimuotoinen lintu ja osan siitä yritin saada pysäytettyä tekemääni teokseen kaartelemaan läpi vuoden. Tämä kurki tykkää Äänekoskesta ja jää kaartelemaan kehittyvän kotikuntansa ylle, Suuronen sanoo.

Täysikokoinen teos tehdään paikallisin voimin tulevien metallialan ammattilaisten kanssa Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopistolla POKE:lla.

Vastaa käyttäjälle RasvakaapeliPeruuta vastaus

  1. ghjtik sanoo:

    no tämä on ihan ok. ei suuria plumeruureja

  2. Rasvakaapeli sanoo:

    En ymmärrä, miksi pitää laittaa taidetta liikenneympyröihin ?? Nehän on vaaraksi liikenteelle kun peittävät näkyvyyttä ja vievät huomion pois muusta liikenteestä . Eikö näille paikka olisi löytynyt vaikka uudelta monitoimimukulakivisuihkulähde aukiolta

    1. Nasu sanoo:

      Kiertoliittymässä ei muuta tarvitse nähdä kuin edellä menevän perä. Liittymään tullessa katsotaan, ettei vasemmalta tule ketään ja ennen poistumista vilkutetaan oikealle. Suojatien käyttäjiä väistetään. Helppoa kuin heinänteko.
      Kiertoliittymässä tuleekin ajaa hiljaa, ei se mikään sentrifugi ole.
      Taide on hyvä maamerkki ja näyttää kivalta kulkijan silmiin. Siinä liikkuu muitakin kuin silmät kiinni ajavia autokuskeja. Jopa lähistön asukkaat näkevät liittymän ikkunoistaan, ajatella!
      Krumeluuri, ei plumeruuri, hyvä ghjtik.
      Voisitte keksiä jotain sisältöä elämäänne, ettei tarvitsisi tästäkin marista, hyvät ihmiset.

      1. Nipsu sanoo:

        Kiitos Nasu! Olipa mahtavaa ja harvinaista löytää liikenneympyrätaidekeskustelusta järkevä ja hyvin perusteltu kommentti! Tiedän, että turhauttaa, mutta yritä jaksaa pitää järjen valon soihtua palamassa kaiken keskellä…

  3. veeri sanoo:

    pelkät kivet riittäis. laukaassa upea

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy