ÄKS

Äänekosken nuorisovaltuuston puheenjohtaja Aapo Nieminen: Äänestäminen on suuri etuoikeus jota jokaisen nuoren tulisi käyttää! 

13.04.2019 11:53
Äänekosken nuorisovaltuuson puheenjohtaja Aapo Nieminen muistuttaa äänestämisen tärkeydestä.

Eduskuntavaalien lähestyessä äänestäminen nousee taas polttavaksi puheenaiheeksi. Ehdokkaita on useita, mutta jokaisella on vain yksi ääni. Jokainen niistä on samanarvoinen. Tämän takia on erityisen tärkeää, että jokainen ääni käytetään. Äänestämättä jättäminen kasvattaa muiden äänien arvoa ja tällöin muut käytännössä äänestävät puolestasi. Jos et halua ajatella äänelläsi olevan arvoa, voit ajatella sen heikentävän niiden puolueiden ääniä, jotka ovat aatteidesi tai arvojesi vastaisia. Äänestäminen vaikuttaa myös muihin kuin sinuun itseesi: perheeseesi, lähipiiriisi sekä ylipäätään koko Suomen kansaan. 

Nuorten äänestäminen on ollut prosentuaalisesti vähäistä. Mielestäni mahdollisimman monen nuoren tulisi äänestää, sillä se voi vaikuttaa todella pitkälle tulevaisuuteen ja nuoret elävät nyt tehtyjen päätösten kanssa muita pidempään. Vaikka poliittiset päätökset eivät olisi sinulle tällä hetkellä ajankohtaisia, tulevat ne koskettamaan sinua todennäköisesti myöhemmin. Nuorilla äänestäjillä on usein modernimmat näkökulmat siitä mitä maailmalla tapahtuu kuin iäkkäämmillä äänestäjillä. Siksi koen, että on myös tietynlainen velvollisuus ohjata päätöksentekoa modernimpaan suuntaan. Eduskuntaan tarvitaan juuri sellaisia ihmisiä, jotka ajavat myös nuorten etua. Kun monien eri ikäryhmien mielipiteet tulevat ilmi myös demokratia toteutuu huomattavasti paremmin.

Nämä eduskuntavaalit ovat selkeästi keskittyneet ilmastonmuutokseen ja sen torjumiseen. Monet nuoret osallistuivat maaliskuussa järjestettyyn ilmastolakkoon, ja toivon yhteisen huolen maapallon tulevaisuudesta ajavan useampia nuoria äänestämään. Nuoret ovat niitä jotka joutuvat maksamaan tulevaisuudessa, jos tulevalla hallituskaudella tehdään huonoja päätöksiä. 

Äänestämisestä on myös tehty todella helppoa. Toki puolueisiin ja ehdokkaisiin vaatii pientä paneutumista, mutta itse äänestämisen voi hoitaa melko vaivattomasti. Itse en pääse ikäni vuoksi äänestämään vielä tulevissa vaaleissa, mutta haluan kannustaa nuoria äänestämään. 

Äänestäminen on suuri etuoikeus jota jokaisen nuoren tulisi käyttää! 

Aapo Nieminen, Äänekosken nuorisovaltuuston puheenjohtaja

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy