ÄKS

Äänekosken pikataival on ”Maailman paras erikoiskoe”

27.07.2018 08:40
EK Äänekosken päällikkö Erja Pentinpuro on sotkeutunut rallitouhuihin vuonna keppi ja kivi. Jokamiesluokkaa itsekin ajaneelle naiselle rallit ovat kesän kohokohta. Neste Rallissa vuodesta 2003 mukana ollut nainen luotsaa kilpailijoiden kiittämää pätkää. 
Neste Rallissa EK Äänekoski on harvinainen pätkä, sillä sillä on kaupungin nimi. Tämä tarjoaa suuren kansainvälisen näkyvyyden koko kaupungille.

 

Erikoiskoepäällikkö Erja Pentinpuro kertoo rallihommien täyttävän pään. Hihoja on saanut kääriä kainaloihin saakka, jotta suuri, 10 000 katsojaa vetävä MM-rallin Äänekosken erikoiskoe saadaan valmiiksi lähtöön. EK Äänekosken järjestelyistä vastaa Äänekosken Urheiluautoilijat.

Perjantaina 27. heinäkuuta ajettavan Neste Rallin Äänekosken EK ajetaan kahteen kertaan. Parina edellisenä vuonna on ralli startannut Koivistonkyläntieltä päättyen Niinivedentielle, mutta tänä vuonna pätkä ajetaan toisin päin. Reilu seitsemän kilometrin pätkä taittuu noin neljässä minuutissa.

– Tämä tietää ajajille sitä, että pätkä on kuin uusi, eikä entisillä nuoteilla tee enää mitään. Syy suunnan vaihdokseen on nopeusrajoituksessa, sillä näin ajettuna mennään hitaampaa, toinen syy on se, että suunta käy reittiin paremmin. Myös järjestelyiden kannalta katsottuna eletään, kuin kyseessä olisi aivan uusi ja uniikki erikoiskoe, Pentinpuro kertoo ja sanoo, ettei tällä kertaa ole tarvetta hidasteiden rakentamiselle.

Pikataival on siitä upea, että se käytännössä kokonaan katselualuetta.

– Parhaimmilta paikoilta näkee rallia useamman kilometrin verran, Pentinpuro vinkkaa.

 

VALMISTELUIHIN ja taustatyöhön on mennyt jo pitkä tovi. Ensimmäisenä on neuvoteltu maanomistajien kanssa.

– Olen tehnyt sopimukset noin kymmenen maanomistajan kanssa. He suhtautuvat ralliin hyvin positiivisesti ymmärtäen rallin merkityksen koko kylälle. Asenne kautta Koivistonkylän on positiivinen.

Huikean säpinäpiikin lisäksi tienhoitokin kylällä paranee.

– Kyläläiset saavat myös toimintaansa rahaa muun muassa makkaranpaistolla.

Järjestysmiehiäkin tarvitaan satakunta.

– Liikenteen ohjaukseen, lipunmyyntiin, parkkialueiden hoitoon ja muuhun toinen sata. Voin myöntää, ettei tämä ole se pienin rumba. Järkkärit ja osa liikenteenojaajista on jo rekrytoitu, osa talkooväestä on vielä hakusessa. Heinäkuu ja arkipäivä aiheuttavat omat haasteensa talkoolaisten saatavuuden suhteen.

 

RALLIEN ykkösasia on turvallisuus.

– Kun vain ihmiset muistaisivat olla merkatuilla katselualueilla! Katselualueilla ajetaan takaa juuri katselijoiden turvallisuutta, siitä emme lähde tinkimään. Pätkältä löytyy todella hyviä katselupaikkoja, joten sooloilemiseen ei ole tarvetta.

Paikalle tulee niin sanottua ammattikatsojia. Tämä tarkoittaa sitä, että liikenne Koivistonkylällä alkaa jo pian, kun lähdetään bongaamaan ne parhaat katselupaikat.

– Kilpailijat pääsevät tutustumaan yhtenä päivänä erikoiskokeeseen. He voivat ajaa sen läpi kaksi kertaa.

Pentinpuro kertoo kuinka EK-päällikön päivä on pitkä ja hermojen täytyy pysyä kurissa.

– Koko ajan on kylmä rinki persuksissa. Kaikki mitä erikoiskokeella tapahtuu, katsojaa pistää ampiainen tai auto ajaa ulos, on minun vastuullani. Taskusta löytyy virve, VHF ja omat puhelimet. Virven ja VHF:n lisäksi vastasin viime vuonna 82 puheluun päivän aikana, Pentinpuro laskee.

 

PENTINPURO lainaa mielellään rallikuski Jari-Matti Latvalaa.

– ”Maailman parhaan rallin maailman paras erikoiskoe”. Mä oon istunut Rovanperän ja Mäkisen kyydissä, mutta jos nyt saisin valita kenen kyytiin hyppäisin, niin Esa Lapin tai Latvalan, Pentinpuro pohtii.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy