ÄKS

Äänekosken suutari lopettaa toimintansa – paikalle etsitään uutta yrittäjää

10.08.2017 14:59 (muokattu 10.08.2017 15:02)
Vielä hetken aikaa Johanna Salmen voi löytää työn touhusta Viiskulman suutariliikkeestä.
Äänekosken suutari, eli Pikasuutari Avainpalvelu Salmi sulkee ovensa elokuun loppuun mennessä.

 

15 vuotta suutarin hommia tehneet Jarno ja Johanna Salmi ovat koko kevään miettineet Viiskulmassa sijaitsevan suutariliikkeen lopettamista ja nyt vaikea päätös on tehty.

– Olemme tehneet tätä niin pitkään, että nyt on aika siirtyä eteenpäin. Haluamme tehdä jotain muuta, kertoo Johanna Salmi.

Salmet lähtivät alunperin suutareiksi Äänekoskelle Helsingistä, kun aiempi suutari menehtyi.

–Aloitimme suutarina noin 15 vuotta sitten, kun Jarnon suutarina toiminut eno sairastui astmaan. Siitä me sitten vain jatkettiin toimintaa. Seitsemän vuotta sitten lähdettiin tänne katsomaan millaista täällä on. Muutimme tänne liikkeen perässä, mutta nyt jos jostain löytyisi uusi suutariliike emme muuttaisi sen takia enää toiselle paikkakunnalle. Aiomme lopettaa suutaritoiminnan kokonaan, Salmi kertoo.

Työvoimatoimistolle ja toriin on laitettu ilmoitukset suutarin lopettamisesta, ja on kerrottu, että paikalle etsitään uutta omistajaa. Salmi haluaa kiittää suutarin asiakkaita niistä seitsemästä vuodesta, jotka he ovat suutaria Äänekoskella pitäneet.

– Lopetus ei johdu asiakkaista, vaan päätös tuli omasta tahdosta ja olemme kiitollisia kaikille asiakkaille. Toivotaan, että löydettäisiin uusi omistaja ja joku tulisi jatkamaan toimintaa, Salmi sanoo.

Vastaa

  1. Riksu sanoo:

    Onpa harmillista. Täältä on saanut erinomaista palvelua.

  2. Jukka sanoo:

    Harmi. On ollut hyvä ja edullinen palvelu. Toivottavasti joku käsityöstä kiinnostunut löytyy jatkamaa perinteikästä suutariliikettä.

  3. Juha Takala sanoo:

    Tosi harmi. Toivottavasti löytyy uusi yrittäjä. Suutaria tarvitaan jatkossakin. Kiitos nykyisille yrittäjille.

    1. HP:nen sanoo:

      Vain sellainen kaupunki menestyy missä on suutari ja viinakauppa- miksi näin? – perustellen – siellä missä on edellä mainitut liikkeet siellä molemmissa käytetään kenkiä.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy