ÄKS

Äänekosken työttömyysprosentti ennätysalhaalla

25.09.2018 09:37 (muokattu 25.09.2018 09:39)
Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain.
Äänekosken kaupungin työttömyysprosentti oli elokuun lopussa 12,8.

 

Viime vuosina Äänekosken työttömyys on tehnyt tasaista laskua, ja nyt työttömyysprosentti on laskenut jo alle 13 prosenttiin. Heinäkuun lopussa työttömiä oli 14,4 prosenttia työnhakijoista. Työttömyysprosentti on silti maakunnan suurin.

Koulujen alku selittää ison osan kuukausimuutoksesta. Työttömien työnhakijoiden osuus maakunnan työvoimasta on tällä hetkellä 11,1 prosenttia.

Keski-Suomessa oli elokuun lopussa yhteensä 14 194 työtöntä työnhakijaa. Se on 2 007 (-12,4 prosenttia ) vähemmän kuin vuotta aikaisemmin ja 2 277 henkilöä vähemmän kuin kuukausi sitten.

Työttömien työnhakijoiden määrä laski kaikissa kunnissa edellisen vuoden vastaavasta ajankohdasta. Suhteellisesti eniten laskua oli Kinnulassa (-36,2 %). Suhteellisesti eniten työttömiä työnhakijoita oli Äänekoskella (12,8 %) ja vähiten Muuramessa (6,9 %). Alle kymmenen prosentin työttömyyteen pääsi jo 13 kuntaa.

Tiedot ilmenevät työ- ja elinkeinoministeriön Työnvälitystilastosta.

 

Vastaa käyttäjälle Työpaikkojä tärvitaan ei johtajia!Peruuta vastaus

  1. Työpaikkojä tärvitaan ei johtajia! sanoo:

    Jaa että ihan ennätys alhaalla ja silti keskisuomen korkein. Ei vielä aihetta ylpeyteen.

  2. Aktiivi sanoo:

    Onko sitten töihin tyytymättömien määrä ennätys ylhäällä

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy