ÄKS

Äänekosken uuden lukion ylioppilaat on lakitettu – katso video

02.06.2018 13:46 (muokattu 02.06.2018 22:18)
Äänekoskella vietettiin historiallinen hetki, kun uuden lukion ensimmäiset ylioppilaat lakitettiin.
Äänekosken lukion 87. toimintakausi saatiin päätöksenn, kun päähänsä valkolakin painoi 80 uutta ylioppilasta. 

 

Ylioppilaiden lakitus on aina upea tilaisuus. Niin myös Äänekosken uudessa lukiorakennuksessa, jonka katon suojista valmistettiin 80 uutta ylioppilasta, mukana yksi aikuislukiolainen sekä yksi kaksoistutkinnon suorittanut. Juhla alkoi lukion bändin säestämänä, uudelleen sovitetulla, Suvivirrellä, johon yhtyi täysi sali ylioppilaita juhlimaan saapunut yleisö. Bändin solisteina toimivat Tuuli Piltonen ja Niko Dahlblom.

Riemuylioppilaita oli saapunut paikalle parikymmentä. 50 vuotta sitten Äänekoskella lakitettu opetusneuvos Heikki Parkatti piti riemuylioppilaan puheen.

Lukion oppilaskunnan puheenjohtaja Inka Kortelainen muistutti, että nyt on ylioppilaiden päivä.

– Olemme kokeneet yhdessä ilon ja surun asioita. Teillä on nyt uusi alku elämässänne, ja tulevaisuus näyttää, millä tiellä kuljettekaan ja mihin päädytte. Kiitos yhteisistä kokemuksista ja kiitos, että saamme nyt teidän omimat säkkituolit käyttöömme, Kortelainen sanoi.

Lukion rehtori Jaana Tani sanoi, että kun ei tiedä mitä on edessä, niin oletetaan, että kaikki käy hyvin.

– Ottakaan katse eteenpäin huomiseen uskoen. Välineet tai seinät eivät ratkaise, sillä oppiminen on jotain muuta kuin digiloikat. Olemme kiitollisia uudesta, valoisasta ja terveestä lukiostamme. Olemme Suomen lukioiden kunniakasta etujoukkoa. Meillä on vahva henki, Tani sanoi.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy