ÄKS

Äänekosken väestötiedoissa huomattavaa positiivista kehitystä

27.01.2020 14:06 (muokattu 27.01.2020 14:08)
Äänekoskella on saatu syntyvyys nousuun.
Vuoden 2019 väestömuutosten ennakkotietojen mukaan Äänekoski jatkaa positiivista kasvua.

 

Syntyvyys on hieman lisääntynyt edellisvuodesta, kuntien välinen muuttotappio on vuodesta 2016 vähentynyt reilusti ja kokonaisnettomuutto on kääntynyt negatiivisesta positiiviseksi.

– Hienoa, että Äänekosken panostukset ihmisten sujuvaan arkeen ja peruspalveluihin tuottavat tulosta. Olemme muuttovoittokunta ja syntyvyysluvutkin on saatu käännettyä nousevalle trendille. Pitkäaikainen ja systemaattinen työ asukkaiden eteen kantaa hedelmää, kaupunginjohtaja Matti Tuononen kommentoi.

Äänekosken vertailukuntia ovat Forssa, Jämsä, Laukaa, Valkeakoski ja Varkaus. Näistä kunnista Äänekoski on ainut, jonka kokonaisnettomuutto vuonna 2019 on positiivinen. Lisäksi kokonaisnettomuutto on ainoana positiivinen myös verrattuna naapurikuntiimme Konneveteen, Saarijärveen, Uuraisiin ja Viitasaareen.

Kuntien välisen nettomuuton kehitys:

  • 2016: – 232
  • 2017: – 177
  • 2018: -182
  • 2019 ennakko: -28

Vastaa käyttäjälle Kolmen muksun isäPeruuta vastaus

  1. 4711 sanoo:

    Nousiko Äänekosken väkimäärä vai laskiko se, ei oikein selviä jutusta,

  2. Kolmen muksun isä sanoo:

    Alustavien tilastojen mukaan Keski-Suomessa oli vuonna 2019 kaksi kuntaa, joiden väkiluku kasvoi: Jyväskylä ja Kinnula. ”Äänekoski jatkaa positiivista kasvua” lause kuulostaa nyt jotenkin politikoinnilta. Hyvähän se ilman muuta on, että muuttovoittoa on saatu, mutta olisi hyvä myös samalla kertoa väkiluvun kokonaismuutos mukaanlukien syntyneet & kuolleet. Lapsiperheiden arvostusta Äänekoski saisi lisätä edelleenkin. Virkamiestenkään ei kannattaisi puhua kuntamme suurperheistä halveksuen.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy