Äänekosken vapaa-aikajohtajan virka äänestytti valtuustoa – ääniä kolmelle hakijalle


Ääniä laskivat Aleksi Heikkilä, Juho Kautto ja Matti Tuononen

Äänekosken uudeksi vapaa-aikajohtajaksi valittiin Paula Kemppainen. Valinta ei kuitenkaan tullut ilman äänestystä. 

 

Äänestyksen jälkeen Paula Kemppainen tuli valituksi äänin 25. Jaana Kiiskinen sai ääniä 17 ja Minna Vilenius sai yhden äänen. Kiiskinen valittiin Kemppaisen varalle. Äänestys toimitettiin umpilipuin, jos yksikin henkilö sitä vaatii, tällöin valtuutetut voivat antaa kaikille hakijoille, eli virkaa hakeneille 40 henkilöille. Matti Virtanen esitti lippuäänestystä.

Ennen äänestystä valtuustosalissa käytiin pitkä keskustelu.

Matti Virtanen (vas) muistutti, että  vapaa-aikajohtajan virka tärkeimpiä virkoja Äänokoskella. On tärkeää katsoa kuka tehtävää hakee. Ihmettelen, miksi haluttiin painottaa niin voimakkaasti liikuntapuolta? Suljettu lippuäänestys, ehdotan sitä.

Pentti Salminen kannatti Virtasen esitystä sanoen, että  Kiiskisellä on kokemus alalta ja että olisi hyvä ottaa yksi äänekoskelainen töihin.

Leila Lindell (kesk) oli täysin pohjaesityksen kannalla.

– Kemppainen osoittautui kokeneeksi, ja vakuutti haastattelussa. Valintaperusteena ei ole valitaanko äänekoskelainen vai jostain muualta.

Hannu Penttinen kertoi hakuprosessin olleen mielenkiintoinen ja jopa erikoinen.

– Tunnen Jaanan hyvin, ja tiedän mihin hän kykenee. Tuntuu katkeralta, jos emme valitse pätevää ja ikänsä Äänekoskella asunutta.

Sirpa Martins (vas) oli yksi valitsijaraadin jäsen.

– Prosessissa olleena voin todesta, ettei kahden kärkihakijan välillä ole suuria eroja. Miksi tämä arvottui näin, jäi itselleni mysteeriksi.

Anna-Riikka Pentinpuro (kesk) muistutti, että Kemppaisella on myös sivistystoimesta kokemusta.

– Kulttuuri ja sivistys kulkevat käsi kädessä. Johtamiskokemusta hänellä on seitsemän vuotta, kahdelta eri sektorilta.

Jaana Tani (vihr) ihmetteli vihjailevia kommentteja.

– Kun haastatteluryhmä valitaan, sillä on jotain merkitystä, enkä ymmärrä väitteitä että siinä olisi jotain kummallista. Ei pidä vihjailla asioista joita ei ole.

Rolf Nyholm (sd) toivoi, että huomioidaan myös se, ettei valintatyöryhmä ollut yksimielinen.

– Se meidän täytyy muistaa.

 

 

 

 

Vastaa

  1. Risto

    On tämä melkoista kyräilyä tämä Äänekosken touhu. Nyholmista lähtien koko porukka vaihtoon.

    Vastaa
    1. HP

      Suosiollisuus on täysin polittinen valinta, siitä se lähti pieleen, kuin entisen kultuurisihteeri-johtajan aikakaudella. Kulttuuritoimi, mihin sotkeentuu politiikka ei tule koskaan tervetoimintana menestymään.

      Vastaa
    1. Heikki Flinkman

      Mikä tekee valituksi tulleesta nuorukaisesta niin erinomaisen, ettei oman kaupungin liikuntatieteiden maisterin meriitit ja ennen kaikkea ylivoimainen kokemus riittänyt työryhmälle ja valtuustolle. Yhden esimerkin kokemuksesta voitte lukea 11.12.2017 ilmestyneen keskisuomalaisen sivuilta SM kisojen taitouinneista. Oliko valitulla virkamiehiin mahdollisesti henkilökohtaisia suhteita? Jos oli, niin miksi niitä ei tuotu julki?

      Vastaa
      1. PMH

        Tuossa alla esimerkki, ettäkö – millä tyylillä korostaen vaikutusta nykyiseen onkaan ollut entisenlaisella kulttuurivalinnan viralla ja miten se onkaan junailtu ja vaikuttanut nykyisen viran valintaan:

        ”Matti Virtanen (vas) muistutti, että vapaa-aikajohtajan virka tärkeimpiä virkoja Äänokoskella. On tärkeää katsoa kuka tehtävää hakee. Ihmettelen, miksi haluttiin painottaa niin voimakkaasti liikuntapuolta? Suljettu lippuäänestys, ehdotan sitä.”

        Noin Virtanen korostaa viran tärkeyttä, se sitten antaa osviitaa mikä erikoisen tärkeä virka. Todeten istua pulpetin takana.

        Vastaa
  2. Kiiskinen Kiiskinen Kiiskinen ???

    Onko tällä Kiiskisellä kytköksen johtajistoon (hall,pj) kun niin kovasti lobataan häntä. En tunne kumpaakaan mutta ihme touhua tässäkin kunnassa. Onko tämä uusi kunnallisten päätösten teko malli. Tai mallihan oli jo vuosikymmeniä sitten. Miksi maallikot näin kovasti ovat kiistelleet ja menettäneet yöunensa mokoman asian takia kun tämä Kemppainen kuitenkin vaikuttaa ihan pätevältä henkilöltä. Ehkä Kiiskinen on myös hyvä mutta antakaa työrauha uudelle ihmiselle. Jospa hän toisi jotain uutta tänne sukulaisia suosivaan kuntaan.

    Vastaa