ÄKS

Äänekoski julkaisee palvelukartan – mukana uutta teknologiaa

21.02.2018 14:58 (muokattu 22.02.2018 09:36)
Kuvakaappaus Äänekosken sähköisestä karttapalvelusta

 

Äänekosken tuleva kesä on täynnä äsköniä: Suviseurat, Neste Rallit, Keitelejazz, Suolahden Wanhan Aseman juhlat,Biotaloustehtaan vierailukeskus, Pandajuna, Mystiikkamessut, urheilutapahtumat…

 

– Tänä kesänä Äänekoski näkyy, kuuluu ja houkuttelee kävijöitä. Haluamme palvella heitä mahdollisimmin hyvin – ja haluamme heidät maksaviksi asiakkaiksemme.  Siksi teemme palvelukartan. Toki kartta hyödyttää matkailjoiden lisäksi myös kaupunkilaisia ja mökkiläisiä, Äänekosken maaseutumatkailun kehittämishankkeen projektipäällikkö Outi Raatikainen kertoo.

Kartalla käytetään uutta tekniikkaa, ”klikattavaa paperia”. Klikattavan mainoksen kautta voi älykännykällä avata jopa kuusi sähköistä sivua. Kartalle laitetaan kaupungin kohteita, kuten uimarannat ja laavut, joita kesällä kysellään paljon.

– Karttapohjina käytetään sekä taajama- että tiekarttoja, joten kartalle saadaan myös maaseutualueiden tarjontaa. Laadukasta, isoa paperikarttaa painetaan 20 000 kappaletta ja se julkaistaan myös sähköisesti, Raatikainen kertoo.

Karttaa jaetaan Äänekoskella ja lähialueilla. Asiakkaille se on ilmainen. Kartan toteuttavat yhteistyössä Äänekosken kaupunki sekä Ääneseudun Kehitys ja sen maaseutumatkailuhanke, jota rahoittaa Leader Viisari EU:n maaseuturahastosta.

 

Vastaa käyttäjälle KirilPeruuta vastaus

  1. Timo Enäkoski sanoo:

    Hienoa. Vihdoinkin oikeansuuntaista matkailumarkkinointia !

  2. Kiril sanoo:

    Mikä on biotaloustehdas? Missä se on? Biotuotetehtaan (suom. sellutehdas) kyllä tiedän. 😉

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy