ÄKS

Äänekoski-mitalin saajia tusina lisää – nyt mitaleja on jaettu 83

06.12.2017 14:57
Tuoreet Äänekoski-mitalistit Seppo Hänninen, Jarmo Latvala, Markku Auvinen, mitalit jakanut Matti Tuononen, Matti Tiusanen, Kari Kiiskinen, Mika Lankinen, Eero Hakonen, Ari Liimatainen, Timo Merikallio, Toivo Markkanen ja Hanna Savolainen (Koskelan Tanssi)
Äänekosken kauppalanvaltuusto lanseerasi marraskuussa vuonna 1972 Äänekoski mitalit. Mitaleja lyötiin tuolloin 200 kappaletta, ennen Suomi 100 -juhlia niitä oli jaettu vain 71 kappaletta.  Suolahtisalissa niitä jaettiin nyt tusinan verran lisää. Ensimmäiset mitalit on jaettu Äänekosken kaupunkijuhlassa 6.1.1973 ja ensimmäisen mitalin sai tuolloin keihäänheittäjä Jorma Kinnunen.

 

Äänekoski-mitali myönnetään tunnustukseksi henkilölle tai yhteisölle, joka erityisen ansiokkaalla tavalla on pitkäaikaisesti toiminut kunnallis-, elinkeino- tai sivistyselämän piirissä Äänekosken kaupungin hyväksi taikka.

– Mitalin voi saada myös  Äänekoskella syntynyt tai asunut henkilö, joka kulttuurin tai talouselämän alalla on yltänyt erityisen mittaviin saavutuksiin tai vaikuttanut merkittävällä tavalla Äänekosken tunnetuksi tekemiseen, luetteli mitalit jakanut kaupunginjohtaja Matti Tuononen.

Mitalin saajat ja perusteet:

Ari Liimatainen on vuodesta 1999 lähtien järjestänyt lukuisia taidenäyttelyitä niin Suomessa kuin ulkomaillakin.Hänet tunnetaan monipuolisena ja omaleimaisena taiteilijana, joka näyttelytoiminnallaan ja patsaillaan on tuonut kaupungillemme myönteistä julkisuutta jo vuosikymmenien ajan.

Eero Hakonen on toiminut vastuullisissa kunnallisissa luottamustehtävissä vuodesta 1977 lähtien, mm. kaupunginvaltuustossa ja terveydenhuollon kuntayhtymän hallituksen puheenjohtajana. Hän on toiminut Äänekosken Voimistelu- ja Urheiluseura Huima ry :n hallituksessa ja sen eri jaostoissa. Hiihtojaoston puheenjohtajana hän on ollut vaikuttamassa siihen, että Äänekoskella on järjestetty hiihdon suomenmestaruuskilpailuja. Seurakunnan luottamustoimissa hän on ollut vuodesta 1979 lähtien.

Jarmo Latvala on ollut merkittävässä roolissa kaupungin infrastruktuurin ja kiinteistöjen rakennuttamisessa ja kehittämisessä toimiessaan ensin kaupungininsinöörinä ja myöhemmin teknisenä johtajana. Hän  on osoittanut sitoutumista teknisen ja ympäristötoimialan sekä koko kaupungin tavoitteisiin. Hän on ollut työntekijöiden keskuudessa pidetty esimies ja työkaveri.

Kari Kiiskinen on toiminut vastuullisissa kunnallisissa luottamustehtävissä vuodesta 2001 alkaen, kaupunginhallituksen puheenjohtajana vuodesta 2011 lähtien. Hän on aktiivisesti osallistunut lukuisten paikallisten yhdistysten toimintaan ja on toiminut mm. Suolahden Työväenyhdistyksen ja Voimistelu- ja Urheiluseura Suolahden Urho ry:n pitkäaikaisena puheenjohtajana. Lisäksi hän on toiminut useissa paikallisissa ja valtakunnallisissa ammattiyhdistystehtävissä.

Markku Auvinen on tehnyt vuosikymmeniä pyyteettömästi ja herkeämättä työtä niin Äänekosken kaupungin kuin äänekoskelaisten ihmistenkin eteen. Hänen panoksensa Äänekosken urheilu- ja kulttuurielämän eteen on jättänyt kaupunkiimme pysyvät jäljet. Markun motto on ollut: arvosta – älä arvostele. Hänen diplomatian taitonsa ja positiivinen asenteensa ovat vieneet kaupunkiamme maailman kartalle ja edesauttaneet ratkaisemaan lukemattomia tilanteita kaupungin edun mukaisesti.

Mika Lankinen on innovatiivisella, positiivisella ja aktiivisella toiminnallaan kauppiaana tuonut kaupunkiamme hyvin esille ja asiakkaita tulee paikkakunnalle pidemmistäkin matkoista. Yrityksessään hänellä on laajasti tarjolla paikallisten toimijoiden tuotteita ja hän edesauttaa myös kaupunkimme eri yhteisöjen toimintaa.

Matti Tiusanen on toiminut vastuullisissa kunnallisissa luottamustehtävissä vuodesta 1993 lähtien, kaupunginvaltuuston puheenjohtajana vuosina 2013 – 2017. Lisäksi hän on ollut aktiivisesti mukana useissa paikallisissa ja maakunnallisissa yhdistyksissä, kuten Keski-Suomen Riistanhoitopiiri ja Keski-Suomen Kennelpiiri.

Koskelan tanssi on vuodesta 1970 lähtien tarjonnut laadukasta tanssitaiteen opetusta ja on Keski-Suomen vanhin edelleen toiminnassa oleva tanssikoulu. Opetustoimintaan osallistuu vuosittain noin 400 tanssin harrastajaa. Koskelan tanssi on pitkäjänteisellä toiminnallaan edistänyt monipuolisesti tanssin opetuksen saatavuutta ja saavutettavuutta alueella. Esitystoimintansa myötä se on tuonut tunnetuksi äänekoskelaista tanssiosaamista myös valtakunnallisesti.

Seppo Hänninen on toiminut vastuullisissa kunnallisissa luottamustehtävissä vuodesta 1973 lähtien, kaupunginvaltuustossa ja perusturvalautakunnassa. Lisäksi hän on hoitanut vaativia maakunnallisia luottamustehtäviä mm. Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä ja Sisä-Suomen poliisilaitoksen neuvottelukunnassa.

Timo Merikallio on merkittävästi myötävaikuttanut Äänekosken metsäteollisuuden menestykseen. Hän on ollut Suomen metsäteollisuuden historian suurimman investoinnin projektijohtaja. Projekti vauhditti kaupungin kehittämissuunnitelmien toteuttamista ja sen vaikutukset tulevat vielä pitkään näkymään paikkakunnallamme.

Toivo Markkanen on toiminut useiden vuosien ajan Voimistelu- ja Urheiluseura Urho ry:n hallituksessa vaativissa tehtävissä. Hän on vastannut seuran yleisurheilujaoston toiminnasta ja ollut seuran nuorten ja aikuisten yleisurheiluvalmentajana. Myös suositut lasten kesäkisat Suolahdessa ovat hänen ideoimansa. Useat Toivo Markkasen valmennettavat ovat hänen asiantuntevalla ja innostavalla valmennustyöllään saavuttaneet suomenmestaruusmitaleja ja tuoneet kaupunkiamme tunnetuksi.

Raija Kolehmainen on ollut vahvasti työhönsä ja kotikuntaansa sitoutunut viranhaltija useilla eri toimialueilla. Hänen pitkäjänteinen, osaava työnsä kuntalaisten terveyden, sosiaalisen turvallisuuden ja hyvinvoinnin edistämiseksi on ollut hyvin merkittävää. Hän on osallistunut aktiivisesti maakunnalliseen kehittämistyöhön ja pitänyt ansiokkaasti Äänekosken ääntä kuuluvilla eri yhteyksissä. (Kolehmainen oli estynyt tulemasta paikalle)

Äänekoski-mitali jaetaan Äänekosken kaupunginhallituksen toimesta. Aloitteen mitalin myöntämiseksi voi kaupunginhallitukselle tehdä yksityinen henkilö, yhteisö tai kunnallinen elin.  Äänekoski-mitalin on tehnyt Kain Tapper vuonna 1972. Mitalit on valmistettu tompakista pronssivarjostuksella ja ne ovat halkaisijaltaan 72 mm. Mitalista löytyy teksti: Lyötetty Äänekosken kaupungiksi tulon johdosta 1.1.1973.

 

 

Vastaa käyttäjälle HPPeruuta vastaus

  1. HP sanoo:

    Sisäänpäin lämpiävää – kuin Himangan akan pieru – sano!

  2. Homenenä sanoo:

    Niin vaan mietin että noinkin ” läpimätään ” paikkaan uskaltautuivat menemään mitaleita jakamaan. Ja pah..

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy