ÄKS

Ääneseudun Asunnot Oy:n vastaus Mikko Somiskan mielipidekirjoitukseen

10.02.2020 12:31

 

Hei Mikko Somiska! Kyselit mielipidekirjoituksessasi  29.1.2020 ÄKSän verkkolehdessä, että ”olettekos kuulleet sitä”. Ihan kaikkea väitteistäsi tai olettamuksistasi en ole kuullutkaan ja osa kriittisetä tarkastelusta taitaa kohdistua muuhun, kuin yhtiöömme.

Ääneseudun Asunnot Oy kuuluu Äänekosken kaupunkikonserniin. Yhtiön toimialana on rakennuttaa, omistaa ja hallita kiinteistöjä ja vuokratonteilla olevia rakennuksia, ostaa ja vuokrata alueita, rakennuksia ja osakehuoneistoja, antaa vuokralle kiinteistöjä ja huoneistoja sekä hoitaa kiinteistöjen isännöinti-, huolto- ja korjaustoimintaa. Yhtiöllä on omistuksessaan kaupungin kaikissa neljässä taajamassa 1 198 asuntoa, joista 35 on osakehuoneistoja. Toimintaamme ohjaa Osakeyhtiölain lisäksi mm. yhtiöjärjestys, omistajapolitiikka, konserniohjeet ja asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen asettamat rajat.

Hyvin yleisesti kunnallisia asumispalveluja tuottavat yhtiöt tulkitaan yleishyödyllisiksi  ja voittoa tuottamattomaksi ja näin on myös  yhtiömme osalta omistaja meidän toimintaa rajannut. Voiton maksimointi ja kvartaalitalouden ajattelu ei ole paras lähestyminen yhtiölle, joka on muodostettu kuntalaisten peruspalveluja tarjoavaksi yhtiöksi. Meille ei ole myöskään asetettu tämän johdosta osinkotavoitteita. Ääneseudun Asunnot Oy ei käy veronmaksajan kukkarolla, vaan on aina selviytynyt ja selviää vastedeskin omilla vuokratuloillaan.

Velkaa meillä toki on yli kaksikymmentäviisi miljoonaa (25 000 000). Samassa yhteydessä pitäisi todeta, että yhtiön omaisuuden arvo on melkein kolmekymmentä miljoonaa (30 000 000). Asukkaamme maksavat tämän yhtiön toiminnan ja velkoja meillä ei ole lyhentämättä, eli velvoitteistamme olemme kunnialla päässeet läpi. Käyttökatteen sijasta meidän pitää enemmän keskittyä asuntojen käyttöasteeseen ja sen parantamiseen. Käyttöaste kuvaa helpommin sen, kuinka paljon asunnoissamme asutaan ja siitä meille vuokraa maksetaan. Omistajamme on asettanut tavoitteeksi käyttöasteen nostamisen jatkuvasti yli 90 %:n.

Tulevaisuus ja lähimenneisyys näyttävät kuitenkin synkiltä. Äänekosken asukasluku on laskenut paljon ja väestökehityksen ennusteen mukaan asukaslukumme on vuonna 2040 enää 14 281 henkilöä.

Hallituksemme ja omistajamme ovat tiedostaneet nämä haasteet ja yhtiön toiminnan turvaamiseksi joudumme ryhtymään surullisiin ja rankkoihinkin toimenpiteisiin, että voisimme tulevaisuudessakin asuttaa Äänekosken kaupungin asukkaita kohtuuhintaisissa vuokra-asunnoissa. Hallituksemme on erittäin hyvä, ammattitaitoinen ja heillä on kompetenssia toimia tehtävässään; kaikki toimivat omilla vahvuuksillaan.

Minulle ei ole tullut tietooni, että joku ”tuntematon” olisi halukas ostamaan koko velkaisen painolastin. Nopeasti tarkasteltuna se ei välttämättä ole paras ratkaisu. Omaisuuden myyminen tappiolla ja halvalla hinnalla tarkoittaisi sitä, että asukkaidemme vuokrat kohoaisivat kohtuuttomasti, koska yrittäjät tavoittelisivat voiton maksimointia. Pahimmillaan asuntoja ei kunnosteta ja asukasvalinnat kuormittaisivat kaupunkia. Ääneseudun Asunnot Oy ei ole kaupungilta rahaa vievä yritys, vaan tuottaa asumispalveluja kaikissa Äänekosken neljässä taajamassa, ilman suurta voiton tavoittelua. Vuokralaiset maksavat yhtiön toiminnan.

Pahoihin puheisiin ei välttämättä kannata uskoa ilman faktojen selvittämistä. Jotta saisimme Äänekosken uusille ja paremmille poluille kannattaa uskoa tulevaan, kehua toisia, unohtaa katkeruus ja kateus. Lisäksi meidän pitää luoda hyvää yhteishenkeä ja olla oikealla tavalla ”ylpeitä” itsestämme.

Ystävällisin terveisin

Mika Karvonen

Toimitusjohtaja

Ääneseudun Asunnot Oy

Vastaa käyttäjälle Marko TuhkanenPeruuta vastaus

  1. Marko Tuhkanen sanoo:

    Hyvä Mika! Olipa asiallisen hyvä vastaus asiaan!

    1. marke sanoo:

      Kiitos Mika.

      Uudet tuulet näyttävät puhaltavan,hienoa.

      Käsittääkseni on hyvän hallintotavan mukaista vastata edustamansa ”puljun” imagon vuoksi.

      Äänekoskella kun on ollut tähänastinen tapa, että virkamiehet eivät kommentoi.

    2. MIINA sanoo:

      Kiitos, kun aikanaan sain kaupungin vuokra-asunnon, siitä oli hyvä aloittaa omaa elämää kohtuullisin hinnoin Ja turvallisesti. Näin pitää kaupungin palvella asukkaitaan.

  2. Pekka Ouli sanoo:

    Kiitokset Mika selkeästä vastauksesta jossa Ääneseudun asunnot Oy:n toiminta-ajatus käy hyvin ilmi. Käyttöasteen lisääminen suppenevilla markkinoilla vaatii toimenpiteitä, muttei todellakaan koko asuntokannan hävittämistä.

  3. Olavi sanoo:

    Tammikuun viimeinen päivä kuluvaa vuotta tuli 37 vuotta kun olen asunut samalla paikalla ja asunnossa. Asuntoni kuuluu Ääneseudun Asunnot Oy:n konserniin ja sijaitsee ´´paraatipaikalla´´ydinkeskustassa ja olen ollut tyytyväinen asuntooni. Olen ainut originaaliasukas talon valmistuttua 1983!

  4. Kulttuurimies sanoo:

    Ja vaihtaa välittömästi yhtiön isännöitsijä/asukkaiden valitsija. Äärimmäisen epäinhimillinen ihminen kaikinpuolin. Ymmärrän, että tarkoitus on tehdä tulosta ja siinä suhteessa henkilö, jolla on ulosotossa merkintöjä – ei ole paras mahdollinen asiakas.
    Tästä huolimatta mielestäni kyseiseen juurikin kuntalaisia palvelevaan yritykseen tarvittaisiin henkilö, joka osaa peittää henkilökohtaisen halveksuntansa kyseistä yhteiskuntaluokkaa kohtaan. Siis jos siellä tosiaan on ”erittäin ammattitaitoinen hallitus niin luulisi näkevän hlö:n laajemmat vaikutukset yritykselle.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy