ÄKS

Ajoi Suolahdessa kännissä, pisti putkan patjan palamaan ynnä muuta – sakoilla selvisi

05.05.2016 13:18

Poliisille niin sanotusti tuttu suolahtelaismies on ollut jälleen tuomiolla Keski-Suomen käräjäoikeudessa. Neljästä eri rikoksesta rangaistu 20-vuotias mies sai päiväsakoissa mitaten suurehkon rangaistuksen, mutta maksettava summa jäi tuomitun vaatimattomien tulojen vuoksi pienehköksi.

Päiväsakkoja tuli 70. Lasku ei noussut 420 euroa korkeammaksi.

Miehen kontolle laskettiin rattijuopumus, kortitta-ajo ja kaksi vahingontekoa. Rikokset tapahtuivat parin viikon aikana elo–syyskuussa.

Ensin mies jäi kiinni humalassa ajamisesta Suolahden keskustassa. Miehellä ei ollut henkilöauton kuljettamiseen vaadittavaa ajo-oikeutta, mutta sen sijaan 0,71 promillen känni. Matka päättyi Riihijärvenkadun päässä olevalle parkkipaikalle.

Pari viikkoa myöhemmin mies potkaisi kerrostalossa sijaitsevan liiketilan ulko-oven lasin rikki Jyväskylän Kangasvuoressa. Pienen rakennusliikkeen lasin öisestä rikkomisesta tuli asunto-osakeyhtiölle liki 900 euron lasku.

Mies päätyi päihtyneenä putkaan, mutta sehän ei tarmokasta tekijää pysäyttänyt. Putkassa mies pisti patjan palamaan. Käyttökelvottomaksi menneestä patjasta aiheutui 102 euron taloudellinen vahinko Sisä-Suomen poliisilaitokselle.

Sakkojen lisäksi miehen pitää maksaa aiheuttamansa vahingot. Ajo-oikeutensa mies sai takaisin huhtikuun lopussa.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy