ÄKS

Ajokortti mietityttää nuorisoa

01.10.2014 15:00
Juuso, Pinja ja Nora miettivät ajokortin hintaa ja monimutkaisuutta
Nora Sohlman ,16, Pinja Ronkainen,17 ja Juuso Kunelius, 18, hämmästelevät ajokortin hintaa.

 

Vielä kymmenisen vuotta sitten Äänekoskellakin oli tapana hankkia ajokortti heti täysi-ikäisyyden kynnyksellä. Kortin hinta on kuitenkin kallistunut sen jälkeen huomattavasti. Vuoden 2013 tammikuussa ajokorttilakimuutoksen jälkeen tavallinen B-ajokortti maksaa nykyään keskimäärin 2300 euroa. Mopokortistakin joutuu maksamaan lähes 500 euroa. Opetusluvilla kortti tulee halvemmaksi.

Mitä mieltä ajokortin hinnasta ollaan nuorten keskuudessa?
– Ihan hanurista, kolmikko kuittaa.

Monien nuorten tapauksessa autoa saisi lainata vanhemmilta, jos olisi kortti. Kunelius on kuitenkin päättänyt hankkia oman auton. Ajokortin kustannukset kuitenkin yllättävät.
– Onhan se outoa, että autokoulu maksaa kaksi kertaa sen mitä olen budjetoinut autoon, Kunelius pohtii.

RONKAISELLA ON JO MOPOKORTTI ja oma skootteri, mikä tavallaan helpottaa. Liikkeelle pääsee paremmin, mutta auto olisi silti ideaali. Äänekoskella on monet palvelut hyvinkin lähellä, mutta vähänkin kauempana keskustasta asuvalla kuljetuksen järjestäminen on arkipäivää.
– Mä asun ihan korvessa, eikä sieltä voi kävellä joka paikkaan. Skootterilla pääsee hyvin, mutta talvella sekin on hankalaa, kun aura-auto ei tulekaan heti aamusta. Sitten joutuu vinkumaan porukoilta kyytiä, Ronkainen kertoo.

Sohlman on 16-vuotias, eikä B-kortin ajaminen ole vielä ajankohtaista. Mutta mopokortti olisi ollut tarpeen.
– Rahaa oli joko skootteriin tai korttiin. Vanhemmat oli sitä mieltä, että mopokortti olisi voinut olla palkinto kasin keskiarvosta. Mutta sekin jäi vajaaksi, Nora naurahtaa.

Rahojen hankkiminen ajokorttiin on pitkä prosessi. Rippilahjaksi saadut rahat pitää yhdistää suvun pitkäaikaiseen sponsorointiin, jos kortin meinaa hankkia niin sanotusti ”omilla rahoilla”. Enää ajokorttia ei saa esimerkiksi synttärilahjaksi kahdeksantoistavuotiaana, vaan kustannuksiin osallistutaan itse.

AUTOKOULUN HINTA ei ole ainoa asia, joka kortin hankkimisessa mietityttää. Myös autokoulun monivaiheisuus vaikuttaa kortin hankkimiseen.

– Se on nykyään niin pitkä prosessi, että pitää oikeasti miettiä jaksaako sen aloittaa. Jos muutat paikkakunnalta kesken autokoulun, ei sekään asioita helpota, Sohlman miettii.

– Eikä ajotunti ole lukiossa luvallinen poissaolo, Kunelius kertoo.
Palveluiden katoaminen Äänekoskelta vaikuttaa myös nuoren auton tarpeeseen. Julkinen liikennekään ei ole halpaa ja näppärää.
– Olisi ihan eri asia asua vaikka Helsingissä, jossa metro lähtee kotiovelta viiden minuutin välein. Täällä on taajamien välissä se 20km metsää, eikä bussit kulje jatkuvasti. Yhdestä kun myöhästyt, niin seuraavaa ootat torstaihin asti, Kunelius nauraa.

AJOKORTIN HINNANNOUSU johtuu ajokorttilakiin tulleista muutoksista, kuten ajotuntien määrän noususta. Autokoulujen hinnat voivat vaihdella, sillä hintaan vaikuttavat monet eri kustannukset aina veroista vuokraan ja autokuluihin. 
–Kun ottaa huomioon, että autokoulun perusvaiheessa oppilaan kanssa tehdään töitä yhteensä noin 40 tuntia, ei hinta välttämättä tunnukaan enää niin korkealta, kertoo Jari Kuikka Suolahden Auto-opistosta.

Kuikka muistuttaa, että 50 vuotta voimassa oleva ajokoulutus on kuitenkin pitkäaikainen sijoitus, vaikka kertamaksuna autokoulun hinta saattaakin hämmentää. Myös nuoret ymmärtävät, että ajokortin hinta koostuu monista eri kustannuksista.
– Ja pitäähän ajo-opettajan palkkaakin saada, Sohlman toteaa.

Olisiko se ajokortti kuitenkin kiva olla olemassa?
– Kortin saaminen olisi kyllä ihan 5/5 juttu, tuumaa Kunelius.
– 6/5, korjaa Sohlman.

 

 

FAKTOJA:
M-kurssi                                                                               460 e
B-kurssi autokoulussa                                                       1 489 e
B-kurssi opetusluvilla (+viranomaiskustannukset)    833 e
Harjoitusvaihe                                                                    190e

II-vaiheen kurssi (autokoulun autolla)                         310 e

Viranomaismaksut                                                         n.300 e

B-korttin kokonaiskustannukset  autokoulussa      2289e
B-kortti opetusluvilla                                                    1166 e

 

Ylläolevat hinnat ovat valtakunnallisia keskiarvoja.
Autokoulujen hinnat voivat vaihdella merkittävästi.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy