ÄKS tarttui lippaaseen ja lähti Nälkäpäivän kerääjäksi


Lipaskerääjän on helppo hymyillä urakan päätteeksi. Päivän hyvä työ on tehty.

Kaduilla ja kaupoissa näkyy punaisin liivein varustautuneita henkilöitä, jotka ojentavat iloisen reippaasti punaista lipasta kohti vastaantulijaa. Punaisen Ristin Nälkäpäivän keräys on täällä taas. ÄKS tarttui lippaaseen ja lähti kerääjäksi. 

 

Nälkäpäivän lahjoitus varmistaa, että Punaisella Ristillä on valmius auttaa katastrofin uhreja sillä, missä hätä on suuri, myös kotimaassa. Pienelläkin summalla voi auttaa pelastamaan ihmishenkiä kenttäsairaalassa. SPR järjestää kadonneen ihmisen etsintäkoulutuksia. Yhden vapepalaisen koulutus maksaa 22 euroa. 50 eurolla saadaan koulutettua yksi vapaaehtoinen henkisen tuen tarpeeseen. Apua saa kotimaassa myös tulipalon uhriksi joutuneet henkilöt: SPR tarjoaa hätämajoitusta, vaatteita ja hygieniatarvikkeita sekä henkistä apua.

ÄKS osallistui tällä kertaa keräykseen lähtemällä mukaan lipaskerääjäksi. Perjantaina aamupäivällä, Suolahden kirjaston lukusalissa SPR:n Suolahden osaston puheenjohtaja Minna Rajalinilta saatu lipaskerääjän pikakoulutus upposi tiukempaakin kaaliin menestyksekkäästi. Ohjeet olivat helpot sisäistää: ole aktiivinen, rohkea ja reipas sekä ystävällinen. Puhu ihmisille ja muista kiittää.

– Olin pirteä, hymyilin iloisesti, kiitin ja toivotin hyvää päivänjatkoa ja viikonloppua. Ei se ollut sen vaikeampaa. Sain pari sisäpiirin vinkkiäkin: istuvat ihmiset antavat herkemmin avustusta. Kauppakeskuksen edessä ei ollut penkkejä, joten tämän vinkin toimivuutta en päässyt testaamaan, kertoo ÄKSän päätoimittaja Marjo Steffansson.

K-Supermarket Suosikin liepeillä tehty keräys onnistui, ainakin kerääjän mukaan, loistavasti.

– Kansan käsi oli kovin karttuisa. Tunnin jälkeen lipas alkoi jo painaa kolikoiden painosta. Setelirahan kahinaakin oli lippaasta kuultavissa. Ihmiset suhtautuivat Nälkäpäivän keräykseen varsin suopeasti. Yhtään murahdusta ei kuulunut. Yllättävät ja  liikuttavat hetket oli, kun ihmiset halusivat halata minua kiitokseksi talkoopanoksestani, Steffansson sanoo.

– Mielestäni oman ajan antaminen vapaaehtoistyöhön on arvokkain auttamisen tapa. Kiitos, että autat ja välität, kirjoitti Rajalin kerääjälle antamaansa korttiin.

Nälkäpäivän tapahtumia ja keräyksiä on Äänekoskella tänään ja viikonloppuna. Suolahdessa SPR:n vapaaehtoiset toimijat laittavat hernerokkatykin tulelle ani varhain lauantaiaamuna.

– Noin klo 10 aloitamme hernekeittomyynnin Suosikin pihalla. Myynti myös omaan astiaan. Jälkiruoaksi voit ostaa herkulliset metrilakut. Myynti jatkuu niin kauan kuin tavaraa riittää, Rajalin vinkkaa.

Lipaskerääjiä ja tonkkavahteja tarvitaan myös lauantaina 22.9. Niiden osalta lippaan nouto ja palautus sovitaan erikseen.

– Niin innostuin tästä asiasta, että lupasin tulla kerääjäksi toistekin, Steffansson sanoo mukavan urakan päätteeksi.

Nälkäpäivä on Suomen Punaisen Ristin keräys, joka järjestetään joka vuosi syyskuussa. Nälkäpäivän äiti on pälkäneläinen vapaaehtoinen Mailis Korhonen, joka keksi idean ”kaikkien pälkäneläisten rahankeruutalkoista” vuonna 1980. Tapahtuma laajeni nopeasti koko maahan, ja nykyisin se järjestetään lähes jokaisella Suomen paikkakunnalla.

Vastaa