ÄKS

ÄKSän Leffatärppi: Lumiukko

12.10.2017 15:26 (muokattu 12.10.2017 15:30)
Perjantaina ensi-iltansa saava Jo Nesbøn romaaniin perustuva thrilleri Lumiukko on katsomisen arvoinen pätkä. 

 

Michael Fassbenderin tähdittämä rikosjännäri sijoittuu talviseen Norjaan, ja pelkästään elokuvan visuaalinen ilme upeine maisemineen on henkeäsalpaava. Fassbender jahtaa elokuvassa tappajaa, joka jättää jälkeensä vähemmän herttaisia lumiukkoja. Murhat ovat raakoja, mutta liiallinen verellä mässäily on onneksi jätetty elokuvasta pois.

Elokuvassa parasta on katsojan omassa päässä tapahtuva rikoksen selvittely: ”Tuo on varmasti se murhaaja! Eiku, sittenkin tuo!”. Jännitys pitää otteessaan koko kaksituntisen elokuvan, mutta ei äidy missään vaiheessa kauhuelokuvamaiseen karmivuuteen. Vertahyytävän thrillerin sijaan, kyseessä on ehkä enemmän draamapohjainen jännäri, mutta silti on valillä pakko tuijottaa valkokangasta lähes hengittämättä.

Elokuva on omiaan kaikille pohjoismaisten rikossarjojen ja -romaanien ystäville, mutta antaa varmasti paljon myös hollywood-jännärin ystävälle. Iso plussa on isojen Hollywood-tähtien omaksuma pohjoismaisille ihmisille tyypillinen penseys.

– Mä tiesin, että se oli tuo! Mutta loppuun asti piti jännätä, että miksi! toimituksemme elokuvafriikki kertoo ennakkonäytöksen jälkeen.

 

Tsekkaa leffan näytösajat Kinomikon nettisivulta. 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy