ÄKS

ÄKSRock tulee – oletko valmis?

19.04.2018 20:27 (muokattu 20.04.2018 13:41)
Nupit kaakkoon! Eikäku just sopivasti kohilleen, että saundaa hienosti. Kohta lähtee!
Suomen suurin äänekoskelainen pubifestari saapuu jälleen Pub Markukseen aiheuttamaan tossunvipinää, tukanheilutusta ja ehkä vähän pahennustakin.

 

 

Päävastuussa järjestelyistä on tänä vuonna ollut ÄRMY ry, joka sai upean festarikattauksen aikaiseksi vain muutamassa viikossa.
– Meillä on kyllä tosi hyvä porukka, ja haluankin kiittää ihan jokaista tekijää, joka on osallistunut tapahtuman aikaansaamiseksi näin nopealla aikataululla. Hommaa on paiskittu hyvässä yhteishengessä ja rakkaudesta lajiin, jota musiikiksi myös kutsutaan, kiittelee ÄRMYn peejii Marko Virsunen

Luvassa on jälleen huikeata paikallista musiikki-ilotulitusta, kuuden hervottoman armottoman bändin tyyliin.

PERJANTAIN KATTAUS: 

SYSIÄSSÄ tarjoaa iltaasi melankolisia mollibiisejä, joiden kaihoisin tunnelmien tahtiin menee tuoppi, jos toinenkin. Mistään Elämän valttikortit -menosta ei ole kyse, vaan kyse on pääosin Agents -yhtyeen lainatuotannosta. Bändäreille tiedoksi, että bändissä näyttäisi pikaisen stalkkauksen perusteella oleva niin sanottu vapaa kitaristi. Paikkoja tämän paikan täyttämiseen on vain viisi, joten olethan nopea.

UPBEAT laittaa mollit duuriksi ja wanhana ÄKSRock-konkarina parantaa omaa settiään useamman minuutin verran. Bändin keulahahmona toimii Liimataisen Marko tuoden kuulijoiden iloksi musiikkia aina 60-luvulta asti. Viimeksi bändi on nähty soittamassa rantapuistosta isolla lavalla, joten odotamme suurta spektaakkelia myös ÄKSRockissa.

KURJAT KOIRAT on perinteinen renttujen idea, että ruvetaan soittamaan, että saadaan naisia. Tähän playboyrokkarien yhteenliittymään pääsevät kuitenkin vain harvat ja valitut. Koirien musiikki on rehellistä tarinointia  elämän varjopuolista, onnellisilla sattumilla säestäen. Akustista pohjaa ja popahtavaa rokkia! Live esityksiin pääKoirat Samuli & Sauli ovat löytäneet pari kulkukoiraa kuseskelemaan nurkkiin! Arvioitu riittävyys on 40 bändäriä kolmesti päivässä. Näistä pojista äitisi varoitti.

LAUANTAIN TARJONTA:

R.A.M.P.A tarjoaa leveän kattauksen musisointia suomipopista hardrockin klassikoihin. Kokoonpanon nimi ja miehistö on vaihtunut vuosien varrella, mutta Rinteen Arska ja PaanasPekka vain parantavat tahtia. Pöytään heitetään Vilkkumaata, Stellaa, Haloo Helsinkiä ja Rainbowta. Bändäreille suosittelemme kokoonpanosta turbobasistia ja arvioitu riittoisuus on neljän bändärin luokkaa.

JIMI’S BLUES BAND soittaa perinteistä bluesia suurella rakkaudella. Ei ole niin pitkää venytystä, etteikö se sopisi tähän settiin kertomaan suuresta tunteesta. Sulanderin Jimi on omassa genressään ehdoton virtuoosi ja todistaa, että sooloissa on kyse muustakin kuin nopeudesta. Tätä musiikkia ei kuule soittolistoilla mutta pubikeikalla se toimii kuin juna ja saa yleisön takapuolet heilumaan. Nähdään lavan edessä.

NOT SO PERFECT STRANGERS uskoo että maailmassa on vielä tilaa yhdelle Deep Purplea soittavalle cover-bändille. Miehistö on vaihtunut vuosien varrella esikuvalleen uskollisena, eikä tälläkään kertaa tästä livetä. Raatikaisen Olli on tullut kannujen taakse, Riihimäen Ville kitaraan ja Kauton Antti bassoon. Kyseessä on kokoonpanon ensimmäinen keikka ja kaverit odottavat nälkäisinä kevätlaitumelle pääsyä. Bändäreille tiedoksi, että tässä bändissä on nopeasorminen vapaa kitaristi josta varovaisen arvion mukaan voi riittää kuudellekin.

 

 

ÄKSRock Pub Markuksessa 20.-21.4 Liput 7e/ilta

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy