ÄKS

ÄKSRockin perjantai: melankoliasta melkoiseen hurvitteluun

11.05.2019 11:31
Perjantaina oli hyvä meno. Eiköhän jatketa tänään?
ÄKSRockin perjantai-ilta on taputeltu. 

 

Kolme kokoonpanoa toi kolme täysin eri tunnelmaa Pub Markukseen. Illan aloittanut Sysiässä ja tanssilavojen rautalankamusiikki sai porukan tanssimaan heti ensi tahdeista lähtien. Suurin osa yleisöstä kuitenkin istui tarkasti kuulolle.

– On muuten todella hyvä bändi, piti tulla oikein tähän lähelle kuulostamaan, sanoi Kavanterän Arska.

Vaikka Lojohh olikin kutistunut triosta duoksi sairastapauksen vuoksi, ei se tuntunut menoa haittaavan. Duo toimi! Erityisen ilahduttavaa oli huomata, kuinka Vehkalan Konsta veteli kristallin kirkkaita stemmoja – ihan tuosta vaan.

Illan päättänyt J. Vehkala & Quomat keräsi yleisöä lavan edustalle jo kytikselle. Haara-asento ja hillitön meno pistivät sen viimeisenkin jurottajan suupielet korviin saakka. On ne melekosia!

ÄRMYn puheenjohtaja Mikko ”Nupa” Nurmi katseli menoa tyytyväisenä ja kertoi, että fiilis on hyvä.

– Etukäteen meinasi vetää mieltä matalaksi tuo Lojohhin tilanne, mutta ei enää, Nupa puistelee päätään duoa kuunnellessaan.

Ärmyläiset ovat saaneet agitoitua lavalle yhdeksän kokoonpanoa.

– Ei tarvinnut suorittaa karsintaa, sillä bändisoitto ei näytä olevan enää huudossa. Ennen kaupungin joka kylältä löytyi bändi tai kaksi, ehkäpä treenikämppien vähäinen tarjonta on yksi syy harrastuksen kutistumiseen, Nupa harmittelee.

Kahdeksas ÄKSRock elää ja hengittää, ja Nupa lupaa perinteen jatkuvan ensi vuonnakin kenties samalla konseptilla.

– Paikalliset bändit on tämän pubifestarin juttu. On tosi tärkeää saada soittajat saman katon alle ja on hienoa kun voi olla tarjoamassa mahdollisuutta päästä esiintymään. Maltillisena pidetty lipun hinta ei ole kynnys yleisönkään tulla mukaan, Nupa sanoo.

Tänään lauantaina on luvassa lisää. Kello 14 alkaen kuullaan akustisempaa menoa Ville-Veikko Liekkiseltä, Lassi Pollarilta, Sauli Niskaselta ja Kurkiauralta. Lauantai-illan räimeet aloittaa klo 22 Kolmas Aalto, iltaa jatkaa Kymmenes Legioona ja illan päättää Alabama Raiders. Ennen illan ensimmäistä keikkaa selviää, kuka saa nimensä Hall Of Fameen! 

Sysiässä pisti rautalankamusiikin soimaan.

Lojohh -duo toimi!

J. Vehkala & Quomat: puolen vuoden keikkatauko ei tuntunut missään.

 

 

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy