ÄKS

Alkulan päiväkodille uudet tilat?

22.10.2018 14:52
Opetus- ja kasvatusjohtaja ehdottaa lautakunnalle, että Alkulan päiväkodille rakennettaisiin uudet tilat. 

 

Kasvun ja oppimisen lautakunta kokoontuu torstaina 25. lokakuuta keskustelemaan muun muassa Alkulan päiväkodin toimitiloista. Opetus- ja kasvatusjohtaja Ville Härtsiä ehdottaa lautakunnalle, että se puolestaa esittäisi kaupunginhallitukselle, että Alkulan päiväkodille rakennettaisiin uudet tilat.

Lautakunnalle esitellään kaikki vaihtoehdot nykytilanteen parantamiseen. Nämä vaihtoehdot ovat perusparannus, uusien tilojen rakentaminen, pitkäaikainen tilojen vuokraus tai ykistyisen päiväkotitoiminnan laajentaminen. Kaikki esityksessä mainitut hinnat ovat arvioita ja todelliset kustannukset tarkentuvat suunnitelmien laatimisen yhteydessä.

Perusparannuksen hinta olisi arviolta yli kaksi miljoonaa euroa, ilman kerhotilan perusparannuskustannuksia, mutta myös kerhotilaan olisi tehtävä perusparannus. Mikäli päiväkodille tehdään perusparannus, on toiminnalle saatava väistötilat, joiden kustannus on arviolta 200 000 euroa.

Tilapalveluiden arvion mukaan uudet tilat maksaisivat noin  2,5 miljoonaa euroa ilman ensikalustamisen kustannuksia.

Alla henkilöstön esille tuomia nykytilojen haasteita:
(lainattu esityslistatekstistä)

– Lasten kuraeteiset ovat liian pienet 21 lapsen (saati 24 lapsen!) ulos siirtymisiin/ ulkovaatteiden säilyttämiseen. Ulkovaatteiden kuivatustilat ovat ahtaat. Päiväkodissa ulkoillaan säässä kuin säässä.

– Esteetön kulkeminen kaikkiin tiloihin olisi huomioitava paremmin.

– Tiloja pienryhmätoiminnalle tarvitaan nykyistä enemmän. Nykyiset ryhmätilat (lepo- ja ruokailutila sekä eteinen) eivät vastaa nykypäivän vaatimuksia muunneltavista kasvu-ja oppimisympäristöistä. Isossa tilassa syntyvä meteli aiheuttaa stressiä sekä lapsille että aikuisille.

– Lapsen omaehtoisen liikkumisen tukeminen sisällä ja ulkona ei toteudu nykyvaatimusten mukaisesti. Hallissa/liikuntasalissa on liian vähän tilaa liikkua. Uima-altaan ympärillä oleva kaakelilattia on kalteva ja liukas. Halli soveltuu huonosti esim. juhlakäyttöön, koska istuimia ei saada riittävästi mahtumaan tilaan. Päiväkodissa ei tarvitse uima-allasta. Alle kouluikäisten lasten liikuntasuositus on kolme tuntia päivässä ja haluamme tukea lasten omaehtoista liikkumista koko oppimisympäristössä. Halliin/aulatilaan tarvittaisiin kiipeilyseinä sekä tukevat paikat renkaille/keinulle. Takka on tarpeeton, tilalle voisi sijoittaa esim. ”kiipeilyteline” parvelle.

– Käytävätilojen lattiat ovat liukkaita.

– Pihasta puuttuu mm. kiipeilyteline sekä kunnollinen erillinen varasto ulkolelujen/ kausitavaroiden säilyttämiseen.

– Lepohuoneissa sängyt tulisi korvata kaappisängyillä, koska nykyiset sängyt vievät tilaa toiminnallisuudelta.

– Sapere-keittiötilat puuttuu. Ryhmissä on lastenkorkuiset keittiötasot, jotka ovat aikuiselle ergonomisesti huonot. Palotarkastuksissa mainitaan aina pikkuliesien/-uunien paloturvallisuudesta ryhmissä, joten käyttö on jäänyt vähäiseksi.

– Lasten omatoimisen ruokailun tukeminen ei toteudu nykyvaatimusten mukaisesti.

– Varhaiskasvatuksen opettajien suunnitteluajan lisääntymisen myö ä suunnittelu-/vanhempien keskustelu-/ toimistotilaa tarvitaan enemmän.

– Ilmastointi on riittämätön. Tiloissa on huono sisäilma ja mm. lämmön sää te ly ei toimi

– WC-tilat ovat vanhat ja epäkäytännölliset, mm. wc-istuinten määrää tulisi lisätä. – Sähköasennukset tulisi korjata vastaamaan nykypäivän ja tulevaisuuden tieto- ja viestintätekniikan tarpeita.

– Äänieristys on puutteellinen, huomioon tulee ottaa mm. tietosuoja-asiat sekä yleisen melutason vähentäminen

– Varasto- ja lukittavia tiloja tarvitaan lisää, mm. kunnolliset tilat pyykin käsittelyyn ja siivouskeskukselle.

– Jakelukeittiölle tarvitaan toimivat ja ergonomiset tilat.

– Paloturvallinen kalustus ja sisustus.

– Parkkipaikka ei ole nykyisellään turvallinen, mm. liian pimeä ja kapea.

– Päiväkodin jätekatos tulee nykyaikaistaa. Kaikki jäteastiat eivät mahdu katoksen alle. Katos on avonainen tila, eikä näin ollen lukittavissa.

Vastaa käyttäjälle MäkkärPeruuta vastaus

  1. Mäkkär sanoo:

    Ei vissiin kannata heittää rahaa hukkaan. Eli uutta rakentamaan. Tiiätte sen itekki. Muhivat homepesät nuo vanhat on.

  2. Niko sanoo:

    Hakatalojen paikalle uusi päiväkoti. Kerran on kohta tyhjä tonttikin. Viimeisen viiden vuoden aikana on elintaso parantunut ja sen ylläpitoon sekä parantamiseen olisi siinä keskeinen, hyvä paikka. Eipähän pääsisi enää tämä alue ghetottumaan uudestaan

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy