ÄKS

Anne Rantanen lyötiin Paistinkääntäjien veljeskunnan jäseneksi

13.01.2018 13:27
Anne Rantanen
Anne Rantanen lyötiin Paistinkääntäjien eli Chaîne des Rôtisseurs Finlande -järjestön uudeksi jäseneksi Tampereen kapitulissa arvolla Chef Rôtisseur Anne Rantanen.

 

Anne Rantanen toimii matkailu-ja ravintola-alan opettaja POKEn Piilolan yksikössä ja tunnetaan myös Keski-Suomen Keittiömestarit ry:n puheenjohtajana. Rantanen on ollut ”rotissöörien” jäsen jo noin puolitoista vuotta, mutta pääsi nyt vasta viralliseen installointiin. Rantanen on pitkän linjan ammattilainen, joten ei ole ihme, että hänet on hyväksytty yhteisön ammattilaisjäseneksi.
Olen jo ennen jäsenyyttäni ollut mukana paistinkääntäjien toiminnassa, järjestämässä muun muassa villiyrttikursseja jäsenille. Ja olen jo 30 vuotta kouluttanut alan ammattilaisia. Tämä on harrastus, mutta olen saanut tältä yhteisöltä paljon,  Rantanen kertoo.

Paistinkääntäjien jäsenet ovat aktiivisia gastronomian harrastajia tai alan ansioituneita ammattilaisia. Järjestön tavoitteena on edistää kansallista ja kansainvälistä ruokakulttuuria lisäämällä harrastajien ja ammattilaisten vuorovaikutusta. Toimintaa on noin 80 jäsenmaassa. Järjestön jäsenet käyttävät Rôtisseurs -tilaisuuksia käätyjä, joiden väri kertoo henkilön aseman järjestössä. Myös harrastajien ja ammattilaisten käädyt poikkeavat toisistaan väritykseltään.

Uudet jäsenet hyväksytään virallisesti järjestöön juhlallisessa kapitulissa, jossa hänelle luovutetaan uuteen arvoon sopiva kääty ja diplomi.
Installointi on juhlallinen tilaisuus, jossa järjestön Pariisin hallinnon edustaja lyö henkilön ritariksi miekalla ja uusi jäsen vannoo ritarikunnan valan. Käätyjen lisäksi luovutetaan tyylikäs diplomi osoituksena ritarikunnan jäsenyydestä, Paistinkääntäjien nettisivulla kerrotaan.
Olihan se erittäin juhlallinen tilaisuus miekkoineen ja valan vannomisineen. Se oli tosi hieno kokemus. Valahan on jo hieman humoristinen, kun vannotaan lihan nimeen, mutta siinä tulee esiin se, että todella arvostetaan ruokaa, taitoa tehdä ruokaa, raaka-ainetta ja pöytätapoja, Rantanen sanoo.

ÄKS onnittelee.

 

 

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy