ÄKS

Asemakadun koululla ollaan jo kuin viimeistä päivää – menossa on oppimateriaalin hävitys

26.02.2019 11:20 (muokattu 26.02.2019 12:39)
Asemakadun koululla on menossa tavaroiden hävitys.
Koululaiset ovat hiihtolomalla, mutta Asemakadun koululla on täysi hönkä päällä.

 

Koulunkäynnin ohjaajat ja rehtori Tapio Saaristo ovat sananmukaisesti hävityksen keskellä, vaikka on maanantai ja hiihtoloman ensimmäinen päivä. Koulun käytäville ja muihin tiloihin tuodut suuret jäteastiat täyttyvät sisäilmasaastuneesta tavarasta, sillä mitään ei oteta matkaan uuteen kouluun. Opettajien huoneessa oppikirjoista kansia poistavat Juuso Koskinen ja Marja Parantainen ovat tyytyväisiä, että työyhteisö ja oppilaat pääsevät vihdoinkin uusiin, terveisiin tiloihin. Molemmat työskentelevät väistötiloissa. 

– Olen ollut väistötiloissa töissä jo monta vuotta, Parantainen sanoo hengityssuojaimen takaa. 

Kaikki koulukirjat päätyvät paperinkeräykseen. Asemakadun koulusta ei oteta mitään Telakkakadulle mukaan. 

– Ihmiset lähtee, ei muuta. Evakkotiloista voimme ottaa jotain mukaamme, rehtori Saaristo summaa. 

Koulun kirjaston kirjat ovat myös pohdinnan alla. Kaikkia ei lähdetä suoraa päätä kappaleiksi repimään. 

– Joukossa on vanhoja kirjoja, joilla saattaa olla museaalista arvoa tai merkitystä. 

Museoväki on käynyt katsomassa Asemakadun koululle hankitut tai lahjoitetut teokset. 

– He pohtivat, mikä niiden sijoituspaikka tulevaisuudessa on, Saaristo sanoo. 

Suurta yleisöä eniten puhuttanut juhlasalin aulassa oleva jättimäinen Onni Kososen seinämaalaus jää vielä paikoilleen. 

– On selvityksen alla, saadaanko liikuntatilasiipi säilytettyä, jos sitä ei pureta, teos jäänee silloin omalle paikalleen, Saaristo sanoo. 

Marmorinen sankaritaulu pääsee uuden koulun seinälle puhdistuksen jälkeen.

(juttu jatkuu kuvan alla)

Anne Rajala ja Helana Virta tyhjensivät roolivaatevarastoa kaatopaikkakuormaan.

Alakerrassa ruokalan käytävällä on myös hävitys käynnissä, kun koulunkäynnin ohjaajat Anne Rajala ja Helena Virta tyhjentävät roolivaatevararastoa. Molemmat ovat yhtä mieltä rakennuksen purkamisesta. 

– Sileäksi vaan. Liikuntasalissa on ollut monta vesivahinkoa, ja siellä oireillaan voimakkaasti. Ehkä siellä tunnin viikossa voi pyörähtää liikkumassa, mutta entäpä ne jumppien vetäjät, jotka ovat viettävät siellä enemmän aikaa kerrallaan, pohtii Rajala. 

– On selvä asia, että kylä hiljenee koulun muuttaessa, Virta sanoo. 

Koulun henkilöstö on jaotellut oppimatariaalia ja muuta tavaraa energiajakeeseen ja paperinkeräykseen. Paljon jää tavaraa lajittelematta, jonka loppusijoitus on vielä kysymysmerkin alla. 

– Järkeä käyttökelpoinen tavara jää tähän, ja kaupunki diaroi sen kesän aikana. Sen jälkeen irtaimistosta ja tavarasta halutaan päästä hallitusti eroon. Mikä on se tapa, sitä pitää vielä pohtia. Joillekin tavaroille on jo sijoituskohteet olemassa, muun muassa järjestöt pääsevät hakemaan toimintansa tarpeisiin tavaraa. 

Saaristo toivoo, että myös yleisö pääsee osalliseksi hävitystalkoisiin. 

– Toiveena on, että loput roinat lähtevät tarvitsevien matkaan. Ehkäpä talossa pidetään avoimet ovet, jolloin tavaraa saa kantaa talosta ulos, Saaristo sanoo. 

Asemakadun koulun viimeinen koulupäivä on tiistaina 12. maaliskuuta, jolloin koulun väki siirtyy uuteen kulkueena Suolahden yhteinäiskouluun. 

Opettajat ovat tyhjentäneet jo omia luokkiaan.

Onni Kososen seinämaalauksen loppusijoituspaikka on yhtä lailla auki. Sankaritaulu löytää paikkansa uudesta koulusta puhdistuksen jälkeen. 

EDIT: Marmorinen sankaritaulu lähtee uuteen kouluun puhdistuksen jälkeen. 

Vastaa

  1. Niki sanoo:

    Tuo sentään näyttää koululta

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy