ÄKS

Asiakas puraisi portsaria pohkeeseen Suolahdessa

26.11.2015 16:56
Kuvan hampaat eivät liity tapaukseen. teeth via photopin (license)

Ravintolat ovat lähtökohtaisesti paikkoja, joissa on tarkoitus sammuttaa asiakkaan jano tai nälkä. Viljo´sissa taannoin vieraillut asiakas ei ilmeisesti ollut palveluun ainakaan kiinteän ravinnon suhteen tyytyväinen, sillä ravintolasta poistuessaan hän upotti hampaansa järjestyksenvalvojan pohkeeseen.

Purukaluston käyttö sunnuntain vastaisena yönä 5. huhtikuuta Suolahdessa liittyi rangaistusmääräysilmoituksen perusteella oleellisesti juuri ravintolasta poistumiseen. Asiakas, 20-vuotias mies, oli aiheuttanut häiriötä Viljo´sissa, joten henkilökunta päätti poistaa hänet tiloista.

Miehen suhtautuminen kello 2.55 tapahtuneeseen poistamiseen ei ollut suopea. Hän vastusteli tekoa ja puremisen lisäksi löi järjestyksenvalvojaa.

Poliisi määräsi miehelle kymmenen päiväsakon rangaistuksen järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta. Maksettavaa tuli 60 euroa.

Mies myönsi tekonsa.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy