ÄKS

ÄU:n uuden toiminnanjohtajan sydän sykkii urheilulle

05.10.2018 13:25 (muokattu 05.10.2018 13:53)
Markku Rautinen, Sini Hokkanen ja Jorma Kiviranta haluavat kehittää ÄU:n toimintaa varsinkin lasten ja nuorten osalta.
Äänekosken Urheilijat ry on palkannut organisaatioonsa toiminnanjohtajan. Sini Hokkanen aloitti työnsä 3. lokakuuta.

 

ÄU sai toiminnanjohtajan palkkaamisen seuratoimintatukea Opetushallitukselta. Tukea on saatu kaksivuotisen hankkeen ensimmäiselle vuodelle. Tukea haetaan toiselle vuodelle loppuvuodesta. Tarkoituksena on kahdessa vuodessa saada toiminta vakiinnutettua siten, että toimintaa voidaan jatkaa lopulta ilman opetusministeriön tukea.

Hokkasen pääasiallinen tehtävä on lasten ja nuorten toiminnan kehittäminen.
– Haluamme houkutella enemmän nuoria harrastusten pariin. Tarkoitus on tarjota liikuntamahdollisuuksia matalalla kynnyksellä, ÄU:n puheenjohtaja Markku Rautiainen sanoo.

Toiminnanjohtajan tehtävässä Hokkanen tulee kartoittamaan toiminnantarpeita ja tekemään paljon yhteistyötä muun muassa koulujen ja kaupungin kanssa.
– Yksi avainhomma on tietenkin saada mukaan uusia innokkaita ohjaajia ja uusia ryhmiä, Hokkanen sanoo.

Hokkanen asuu Laukaassa ja on koulutukseltaan liikunnanohjaaja (AMK). Hän on työskennellyt kunto- ja liikuntaohjaajana useita vuosia. Samanaikaisesti puolipäiväisen toiminnanjohtajan työn kanssa hän suorittaa ylempää korkeakoulututkintoa aiheenaan ”Liikunta-alan kehittäminen ja johtaminen”-
– Tämä aihe sopii tähän työhön tosi hyvin. Samalla teen opinnäytetyötä ÄU:lle, joka jää sitten myös heidän käyttöönsä myöhemmin, Hokkanen sanoo.

ÄU ei ollut Hokkaselle aiemmin tuttu, mutta nainen on innoissaan kartoittamassa ÄU:n organisaatiota, sen avainhenkilöitä, tarpeita ja tulevaisuuden näkymiä.
– Nyt on vaan käärittävä hihat ja edettävä suunnitelmallisesti. On tärkeä selventää tarpeet ja mahdollisuudet ja se, mitä on kaikkein järkevin tehdä, Hokkanen sanoo.

Yksi toiminnanjohtajan tehtävistä on ÄU:n imagon raikastaminen.
– Olemme sosiaalisen median kanssa olleet hieman liian vaatimattomia ja ÄU on monelle hyvin tuntematon yhdistys, Rautiainen sanoo.
– Sosiaalisen median kanavien monipuolinen käyttö on yksi pointti. Tein itse asiassa juuri ÄU:lle oman Instagram-tilin, Hokkanen sanoo.

Toiminnanjohtajan tehtävä ei ole vain maalailla kauniita kuvia, vaan toteuttaa konkreettisia uudistuksia. Uusia avauksia voivat olla esimerkiksi yleisliikuntakerhot ja iltapäivätoiminta.
– Nykyään on hyvin paljon ääripäitä: on niitä jotka urheilevat tosi paljon, ja niitä jotka istuvat kotona älylaitteiden kanssa. Tätä jälkimmäistä porukkaa olisi tavoitteena saada houkuteltua mukaan toimintaan. Jos liikunnasta saataisiin kivaa ja hauskaa, voisi liikunta olla vaan positiivinen sivutuote, Hokkanen sanoo.
– Yritetään saada toimintaan niin matala kynnys, että se houkuttelisi mahdollisimman monia, ÄU:n Jorma Kiviranta sanoo.

Hokkanen lähtee uuteen haasteeseen innoissaan, mutta realistisin odotuksin.
– Tiedostan, että edessä on haasteita, mutta olen hyvillä fiiliksillä. Oma sydän sykkii urheilulle ja olisi todella hienoa saada tätä välittymään myös muille, Hokkanen sanoo.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy