ÄKS

Auto ympäri ja katolleen Koivistolla: viisi ihmistä sairaalaan

21.04.2016 09:43
Keskiviikkoiltana klo 20.10 tapahtui Koivistolla ikävä liikenneonnettomuus. 

 

Henkilöauto oli Niinivedentiellä mennyt vasemmalle kaartuvassa mutkassa ajosuunnassaan oikealle ojaan ja siellä ainakin kaksi kertaa ympäri jääden katolleen.

Auto oli lähtenyt kaarteessa ”nelipyörä” luisuun jatkaen pellolle, jossa jälkiä noin 25 metrin matkalla pyörimisestä.

Kyydissä viisi henkilöä, jotka jatkoivat tarkistukseen Keski-Suomen keskussairaalaan. Kuljettajana oli -98 synt. nainen.

Vastaa

  1. Hilkka Vepsä sanoo:

    Jos törttöilijän syntymävuosi olisi 1939, heti armotta kortti hyllylle, muistitestiin ja autokouluun ja ajokokeeseen, jos haluaa ajo- oikeuden.
    Mitä näille lapsukaisille autokoulussa opetetaan?

    1. Samaa olen miettinyt. Muistelen, että asennekasvatuksen lisäämisestä ajokorttikoulutukseen oli taannoin puhetta… Mitenkähän on? Vahinko voi tulla kelle tahansa, mutta aika usein saa lukea kolareista, joissa auto täynnä nuorta porukkaa, ja jälki myös usein pahaa. Onko näyttämisen tarve kunnia-asia nuorelle? Se, joka on puikoissa, määrää tahdin, eikä ole noloa kieltäytyä siististi. Pitäisi myös kantaa vastuuta muista tiellä liikkujista.

      1. koivistolainen sanoo:

        Kyseisellä tiellä on nopeusrajoitukset ja niitä rikotaan aivan solkenaan. Varsinkin nuoret joilla ajokokemus on vielä edessäpäin haluaa näyttää kavereille et kyllä oom kova kuski ja osaan pyörittää rattia. Toivoisin poliiseilta enemmän valvontaa sorateille et saataisi maaseutujen tiet turvallisiksi kevyelle liikenteellekin koska niiden läheisyydessä ei ole kevyen liikenteen väylää. Turvallista kesää kaikille.

  2. Sari Ilomäki sanoo:

    Onnex ei tylleröille käynyt pahemmin <3

    1. -73 sanoo:

      Toivottavasti ei käynyt kenellekkään pahasti. Iät ajat tuolla on kovaa ajettu, ikäväkyllä, rajoja kokeiltu jne. Aika kultaa muistot. Ei nää tän päivän nuoret ole sen kauheampia kun ennenkään. Minäkin kaahaan joskus…

  3. Pauliina Rusula sanoo:

    Toivottavasti ovat kunnossa. Koivistonkylällä asuvana toivon todella että meno rauhouttuisi näilläkin teillä. Todella paljon kulkee lapsia.

    Niinivedentiellä on kyllä muutama paikka joissa saa ajaa melko visusti, herkästi heittää perä.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy