ÄKS

AVAUS Elina Lämsä: Isä eli iskä, isi, faija, ukko tai äijä.

12.11.2017 09:00
Havainnekuva nykyisästä.

Isä on lapsen miespuolinen vanhempi, joka elää kesytettynä ja laajalle levinneenä populaationa keskuudessamme. Isän voi tavata työpaikoilla, ystäväporukoissa, naapurustoissa tai jopa presidentinlinnassa. Isän tuntomerkit voivat vaihdella, eikä yksiselitteistä merkistöä ole. Helpoiten isän tunnistaa käsipuolessa roikkuvista jälkeläisistä ja heidän isälle osoittamista kutsuhuudoista.

Isän lajityypillinen käyttäytyminen on muuttunut vuosien saatossa. Vielä sotien jälkeisinä vuosina isä ei juuri kantanut vastuuta jälkeläistensä hoivasta, mutta sittemmin käyttäytyminen on muuttunut osallistuvammaksi. 2000-luvun taitteessa isää kutsuttiin uudeksi isäksi, jolle tyypillistä oli: isyyteen sitoutuminen, läheisen suhteen luominen omaan jälkeläiseen, vanhemmuuden jakaminen.

Nykyisä on vielä kehittyneempi lajinsa edustaja, joka ei karttele hellyydenosoituksia pentujaan kohtaan. Nykyisä kokee kasvatuksen ja isänä toimimisen tärkeäksi miehen perustehtäväksi. Tämä kehittyneempi isäpopulaatio on jatkuvasti vahvistunut, eikä se näillä näkymin ole kuolemassa sukupuuttoon.

Nykyisällä ei ole luonnollisia vihollisia, mutta lajin säilymistä kannattaa silti tukea. Yhteydet saman lajin toisiin edustajiin antavat isälle mahdollisuuden jakaa kokemuksiaan ja saada tukea. Nykyisä puhuu mielellään isyydestään ja pitää sitä tärkeänä. Se saattaa jopa jäädä pesään hoitamaan jälkeläisiään. Tällöin äiti eli lapsen naispuolinen vanhempi keskittyy usein enemmän saalistus- ja ravinnonhankintatehtäviin.

Monipuolista tekemistä tarjoava virikkeellinen elinympäristö on isälle hyvin tärkeä. Isä nauttii toiminnasta ja tekemisestä. Sen lempipuuhaa jälkeläistensä kanssa on esimerkiksi pelit, urheilu, veneily, kalastus, nikkarointi, retkeily, autot, painiminen, kaikenlainen leikkiminen, nujuaminen ja touhuilu. Äänekosken kaupungin tyyppiset kehittyneet ja innovatiiviset ympäristöt ovat isälle erityisen mieluisia, sillä sieltä isä löytää vaivattomasti sille pentuineen varta vasten suunnattua toimintaa.

Isä. Olet ihana ja tärkeä. Pysy nykyisänä – ole läsnä, helli ja rakasta. Pidä yhteyttä toisiin, tee isyydestä rikkaampaa. Tule mukaan isien ja lasten toimintaan, osallistu ja vaikuta!

 



Elina Lämsä, perhekeskuskoordinaattori

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy