ÄKS

AVAUS (X75): Mietteitä laitakaupungilta

23.03.2014 12:33 (muokattu 23.03.2014 12:57)

Viime syksy aina vuoden vaihteeseen saakka oli erittäin sateinen. Soratiet pehmenivät syksyn ja alku talven aikana, eikä teiden lanaus, ainakaan tiemestareiden mukaan, onnistunut. Kylillä ihmetellään miksei mursketta tai soraa voitu ajella kuoppien tasoittamiseen, sillä säästyihän euroja teiden talviaurauksesta. Onneksi viimeinkin tuli pakkaset, tiet jäätyivät ja metsäkoneet pääsevät töihin täydellä teholla. Nyt näyttää tulevan seuraava murhe sorateille, sillä vesien virratessa vielä, rummut ja ojat jäätyvät keräten hyyde- ja polannetukoksia, jolloin vesi valuu paikoin teille ja jäätyy. Ennustettavissa on ensi keväänä pahaa kelirikkoa, kuten oli viime keväänäkin, kun erittäin kosteaksi jääneet tierungot sulavat. Nämä murheet on säästä aiheutuvia, emmekä niille mahda mitään.

Vuosi on vierähtänyt uuden kaupungin valtuuston ja hallituksen painiskellessa yhteisten asioiden hoidossa. Teimme suuria päätöksiä loppuvuodesta, kuten Ääneniemen maakauppa Metsä-Groupin kanssa. Siitä on hyvä kasvattaa Äänekosken keskustan aluetta, mutta samalla tavalla meidän pitää ajatella koko kaupunkia, eikä unohtaa haja-asutusalueita.

Hirvaskankaasta meillä on ollut tarkoitus kasvattaa merkittävä asutuksen ja palveluiden alue, mutta viimeaikaiset viestit ovat olleet erisuuntaisia, mitä aiemmin olemme päättäneet. Asuinalueeksi suunnitellulla Hirvimäen alueella on tehty maaperätutkimuksia ja kartoitettu maa-ainesten määrää ja arvoa. Maaperätutkimukset ovat sinänsä hyvä asia, mutta asian tuominen julkisuuteen, että sinne tulee kallio- ja soramurskeen ottoalue, oli hätiköiden uutisoitu. Mielestäni kalliomurskaustoimintaa sillä alueella ei voi suorittaa. Kaikki melu, pöly ja muu alueen pirstoutumisen haitta on niin merkittävä, että kaupungin hallituksen pitäisi välittömästi tehdä päätös, ettei sille alueelle tule murskaustoimintaa ja mietitään kaikki muut vaihtoehdot sen alueen hyödyntämiseksi. Hirvaskangasta pitää kehittää ja hyvässä hengessä alueen yrittäjien, asukkaiden ja Uuraisten kunnan kanssa.

Viime syksynä kutsuimme Laukaan, Uuraisten, Konneveden ja Saarijärven kuntien edustajat keskustelemaan kuntarakenneuudistuksesta ja naapurikuntien edustajat ovat olleet erittäin tyytyväisiä siitä hengestä, millä olemme keskusteluja käyneet. Tulemme kokoontumaan huhtikuun lopulla seuraavan kerran, jolloin pystyisimme tekemään päätöksiä mihin suuntaan kunnat ovat menossa ja tämän vuoden aikana tullaan näkemään johtaako keskustelutilaisuudet kuntaliitoksiin. Vaikka kuntaliitoksia ei tulisikaan, voin sanoa, että tilaisuudet ovat olleet hedelmällisiä ja toivottavasti johtavat ainakin yhteistyön lisääntymiseen kuntien välillä.

Järvellä liikkuvilla ja kalastajilla on tällä hetkellä mitä parhain keli ja toivotaan hyviä kalasaaliita, sillä mateen kutu lähestyy. Viikonloppuna tuli vietyä pari katiskaa Patasalon rantuuksille ja parin viikonpäästä on odotettavissa madekeittoa Viitakylän perukoilla.

 

MATTI TIUSANEN
Äänekosken kaupunginvaltuuston pj

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy