ÄKS

Avauspotku on potkaistu. Liikuntapuistoon kokoontui sadoittain jalkapallon ystäviä

16.04.2016 20:39
Ennen matseja verryteltiin porukalla.
Aurinkoinen sää suosi Huiman juniorijalkapallon avauspotkuturnausta. Liikuntapuistoon kokoontui useita joukkueita ympäri Keski-Suomen avaamaan kesän 2016 jalkapallokautta.

 

Otteluita pelattiin kymmenen, ja pelaajia oli noin parisataa.

– Uskon, että liikuntapuistossa oli lauantaina noin tuhat jalkapallon ystävää, pelaajia, huoltajia ja kannustajia, Hannu Penttinen, Huiman varapeejii kertoo.

Joukkueita oli Huiman lisäksi pallon perässä viiletti Tikkakoskelta, Jyväskylästä, Palokasta, Laukaasta ja Multialta.

– Myös turvapaikanhakijat saivat vastaan Huiman B-junnut, Penttinen kertoo.

Jalkapallo voi hyvin. Lisenssin omaavia lajin harrastajia löytyy Äänekoskelta 400. Ja innostus sen kuin vain lisääntyy.

– Aloitimme juuri 3-vuotisen projektin nimeltä Huippua! 2019 – Potkua uusiin avauksiin. Projektin tarkoituksena on saada lajin pariin uusia harrastajia. Tavoitteena on, että nurmella nähdään kolmen vuoden kuluttua 550 jalkapallon harrastajaa. Tottahan tähyämme myös siihen, että Äänekosken sisähallisuunnitelma saa tuulta purjeisiinsa. Penttinen sanoo.

Nämä uudistukset ovat osa laajaa laatu- ja kehittämisprojektia, joka potkaistiin käyntiin vuoden vaihteessa.

– Projekti mukailee Palloliiton laatujärjestelmää, jossa Huiman juniorijalkapallo on tavoittelemassa tasoa 3, Penttinen kertoo.

Projektilla on jo oma logonsa sekä uudet nettisivut.

– Jotta saamme potkua juniorityöhön, palkkaamme elokuun alusta Huimalle junioripäällikön, Penttinen kertoo.

Lauantaina kuultiin myös luento toimijoille ja vanhemmille, kun puhujaksi saapui Palloliiton Keski-Suomen valmennuskeskuksen päällikkö
 Henri Lehto.

 

Huiman juniorijalkapalloilijat starttasivat kauteen uudistuneella visuaalisella ilmeellä. Uusi vaakunalogo näkyy sinikeltaisissa peliasuissa, sekä kaikissa jaoston päivitetyissä materiaaleissa. Ilmeen suunnittelusta vastasi jyväskyläläinen nuori suunnittelija Niklas Isberg.

Huiman juniorijalkapalloilijat starttasivat kauteen uudistuneella visuaalisella ilmeellä. Uusi vaakunalogo näkyy sinikeltaisissa peliasuissa, sekä kaikissa jaoston päivitetyissä materiaaleissa. Ilmeen suunnittelusta vastasi jyväskyläläinen nuori suunnittelija Niklas Isberg.

 

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy