ÄKS

Avoin päiväkoti aloittaa toimintansa Suolahdessa ja Äänekoskella

07.06.2017 16:17 (muokattu 08.06.2017 08:55)
Kotihoidossa oleville lapsille on pian tarjolla avoimen päiväkodin toimintaa.
Avoin päiväkoti aloittaa Äänekoskella ja Suolahdessa. Pian on tarjolla pedagogisesti suunnattua toimintaa kotihoidossa oleville lapsille. 

 

Äänekosken kaupungin avoimen varhaiskasvatuksen palvelut monipuolistuvat syksyllä, kun avoin päiväkoti käynnistyy syyskuun alussa. Avoin päiväkoti aloittaa sekä Suolahdessa että Äänekoskella. Päiväkoti on avointa varhaiskasvatuspalvelua kotihoidossa oleville lapsille ja heidän perheilleen.

– Avoimeen varhaiskasvatustoimintaan osallistuminen ei vaikuta perheen kelaosuuksiin eli tällä ei ole vaikutusta kodinhoidontukeen, Elina Lämsä perhekeskuskoordinaattori ja avoimen päiväkodin toinen luotsaaja kertoo.

Toiminta perustuu aktiiviseen yhdessäoloon, jossa vanhemmat osallistuvat päiväkodin toimintaan ja huolehtivat lapsistaan. Avoin päiväkoti ei tarkoita sitä, että lapsi tuodaan leikkimään ja vanhempi lähtee vaikkapa kauppaan.

– Vanhemmat jäävät lasten kanssa paikalle. Ohjelmaan kuuluu vapaata yhdessäoloa, leikkiä, arjen kokemusten vaihtamista, ohjattuja toimintahetkiä, asiantuntijavierailuita ja muuta ohjelmaa. Avoin päiväkoti tarjoaa vanhemmille varhaiskasvatuksen ammattilaisen tukea, keskustelua kasvatuksesta, lapsen kehityksestä ja lapsiperheen arjesta.

Lapsille ei tarjota välipalaa tai lounasta. Tiloissa on kuitenkin hyvä valmius laittaa tai lämmittää ruokaa.

Avoin päiväkoti aloittaa toimintansa 1. syyskuuta Äänekoskella ja 4. syyskuuta Suolahdessa.

Perjantaisin Äänekoskella Häränvirrantie 8, klo 9-12 

Maanantaisin Alkulan päiväkodin yhteydessä, yhdessä seurakunnan kanssa klo 9-12

Toiminta on osa perhekeskustoimintaa. Avoimen päiväkodin toimintaa luotsaavat Äänekoskella lastentarhanopettaja Elina Lindholm ja perhekeskuskoordinaattori Elina Lämsä ja Suolahdessa Elina Lämsä ja seurakunnalta Johanna Puurunen.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy