Bella Forsgrén ja Juho Kautto onnittelivat ministeri Timo Harakkaa – ÄKS oli paikalla


Timo Harakan ministeripesti oli ilouutinen Bella Forsgrénille ja Juho Kautolle.

 

Eduskunnassa nähtiin keskiviikkona lämminhenkinen tapaaminen. Äänekoskelta eduskuntaan ponnistaneet Bella Forsgrén (vihr.) ja Juho Kautto (vas.) onnittelivat vilpittömästi työministerin salkun saanutta Timo Harakkaa (sd.).

– Onhan tämä pirun hienoa! sanoi Juho Kautto.

– Olen todella innoissani. Isot onnittelut! jatkoi Bella Forsgrén. Hän muistutti, ettei ole innoissaan vain siksi, että Timo on Äänekoskelta, vaan myös siksi, että pitää Harakkaa pätevänä tehtävään.

– Nuorempana en sitä niin ajatellut, mutta nykyisin olen ylpeä myös aina kun tulee puhe näistä Äänekoski-yhteyksistä.

Tausta vaikuttaa

Vaikka Harakka valittiin toistamiseen eduskuntaan Uudeltamaalta, monet etenkin Keski-Suomessa mieltävät hänet edelleen äänekoskelaiseksi.

– Kyllähän se vaikuttaa, mistä itse kukin on kotoisin, vaikka en mikään siltarumpupoliitikko olekaan, Harakka sanoo.

– 20 vuotta tuskailtiin, että Ääneseudulta ei ole kansanedustajaa, ja nyt meillä on ministeri ja lisäksi kaksi kansanedustajaa, Kautto myhäili.

Ministerinvala torstaina

Timo Harakka lähtee nöyrin mielin haastavaan tehtäväänsä.

– Torstaina on juhlallinen hallituksen nimityspäivä, ja siitä se tekeminen alkaa. Tänään tulin vielä töihin fillarilla ja junalla, kun sain tulla!

– Haaste työllisyyden nostamisesta on kova, mutta ei kukaan ajattele, että se olisi vain yksin työministerin vastuulla. Hallitusohjelma on pullollaan hyviä aloitteita tilanteen parantamiseksi, nyt ei muuta kuin tekemään töitä.

Kolmikko hallitusneuvotteluissa

Kolmikolla on ollut todella työntäyteinen alkukesä. Kun Antti Rinne alkoi kokoamaan SDP:n, keskustan, vihreiden, vasemmistoliiton ja RKP:n hallitusta, tuli neuvotteluissa työtä isolle joukolle. Siinä joukossa olivat tiiviisti myös sekä Harakka, Forsgrén että Kautto.

– Aika on mennyt säätytalolla. Täytyy varmaan uudestaan perehtyä eduskunnan tiloihin, Forsgrén naurahti.

Paitsi että Äänekoski sai tavallaan kolme edustajaa uuteen parlamenttiin, niin kaikki ovat nyt myös hallituspuolueiden edustajia.

– Neuvotteluissa piti totta kai tehdä kompromisseja, mutta en paljon parempaa hallituspohjaa olisi voinut kuvitella, Kautto sanoo.

Teijo Piilonen

Onnea työministerille tehtävään!

 

Vastaa

  1. Pepe Markkamäestä

    Tämä on uskomatonta mutta totta. Nyt kirjoitetaan historiaan hieno asia ,kolme kansanedustajaa joista yksi on ministeri.Onnea kaikille kolmelle.

    Vastaa
  2. 4711

    Tuli tuossa mieleen vanha sanonta että ei kaikki kiiltävä ole kultaa. Taitaa tämän kolmikon kohdalla pitää paikkansa.

    Vastaa
    1. näin saadaan nopeasti se 75%

      Työrajoitteisia työllistämään. Ja ns terve joka ei ole jaksanut ranpata lääkärissä ja istua päivystyksen penkillä auttaa heitä raskaimmissa hommissa. On niin olkapäät kipeät etten voi auttaa näiden potilaiden kääntelyssä ja pesuissa, Voin toki tuoda päiväkahvin ja lukea lehteä. Palkassa ei suurtakaan eroa. Kivaa siis tiedossa tältä kolmikolta, varsinainen kukkahattukolmikko. Pitääkö olla jo huolissaan ja varata itsellekin aika työterveyteen.

      He voisivat tulla viikoksi kesäloma-aikaan kokeilemaan, voisi näillä hyvä kuntoisilla kansanedustajilla/terveillä olla olkapäät ja jalat kipeät kun päivän kävelevät ja tekevät pesuja.

      Vastaa