ÄKS

Biopoolille 650 000 euroa alan kehittämiseen pohjoisessa Keski-Suomessa

30.01.2015 13:50

Suunniteltu biotuotetehdas poikii monenlaisia asioita. Pohjoisen Keski-Suomen bioalan liiketoiminnan kehittämiseen on nyt tulossa EU-rahaa 650 000 euroa. Rahoituspäätöksen teki maakuntahallitus perjantaina.

Yhteensä maakuntahallitus hyväksyi kahdeksan hanketta osarahoitettavaksi EU-ohjelmasta ”Kestävää kasvua ja työtä 2014 – 2020”. Näillä päätöksillä sidottiin yhteensä kolme miljoonaa euroa EU-rahaa (Euroopan Aluekehitysrahasto ja valtion vastinraha). Käytettävissä oli nyt sekä viime vuoden että tämän vuoden varoja.

Keski-Suomen liitolle jää tämän vuoden EU-rahaa vajaa miljoona euroa. Siitä on jaossa 16. helmikuuta päättyvällä hakukierroksella 320 000 euroa Pohjoisen Keski-Suomen pk-yritysten kasvun ja kilpailukyvyn edistämiseen. (Katso tiedote: www.keskisuomi.fi/uutiset/1276/hae_nyt_eu-rahaa%21). Loppuraha, 680 000 euroa, jää syksyn hakukierrokselle, jolloin rahoituksessa voidaan huomioida myös vuoden 2016 EU-rahat.

EU-tukea puollettiin nyt mm. biotalouden, uuden teknologian ja kyberturvallisuuden edistämiseen. Lopulliset rahoituspäätökset maakuntahallituksen käsittelyn jälkeen tekee Pirkanmaan liitto, jonne Länsi-Suomen EU-maksatus on keskitetty tällä ohjelmakaudella. Poikkeuksena BioA-hanke (Mh §6) ja Välke-hanke (Mh §11) ja jotka usean maakunnan hankkeina käsitellään Uudenmaan liitossa.

JYVÄSKYLÄN ammattikorkeakoulun Biopooli-hankkeen EU-tuki on yhteensä 650 000 euroa. Hankkeen koko nimi on ”Tehokkuutta ja laatua biomassoihin perustuvaan liiketoimintaan – Biopooli”. Nimensä mukaisesti hankkeen uskotaan synnyttävän uutta bioalan liiketoimintaa Pohjoiseen Keski-Suomeen.

Valtaosa eli noin 500 000 euroa myönnetään 70 prosentin tuella kehittämishankkeelle, jossa haetaan uusia kustannustehokkaita menetelmiä puubiomassan kuljetuksiin, varastointiin ja jatkojalostukseen sekä myynti- ja palvelutoimintoihin. Kolmivuotisessa hankeyhteistyössä ovat mukana myös Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto ja Itä-Suomen Yliopiston Mekrijärven tutkimusasema. Biopooli-hankkeen investointiosan rahoitus on noin 150 000 euroa eli 50 prosenttia kokonaiskustannuksista. Tämä raha käytetään koeympäristön rakentamiseen biopolttoaineterminaaliin, jossa voidaan kehittää ja testata esimerkiksi konenäkö-, keinokuivaus- ja varastointilaitteistoja.

Biopooli-hankkeen innoittajana on Äänekosken tuleva biotuotetehdas ja yhteistyössä on mukana useita yrityksiä. Hankkeet lisäävät Keski-Suomen painoarvoa biotalouden kehittäjänä ja osaajana. Biotalous on yksi kolmesta painopistealueesta Keski-Suomen maakuntastrategiassa. (Mh § 4 ja 5)

 

MUUT RAHOITUSTA SAAVAT KESKI-SUOMEN HANKKEET

Maakuntahallitus hyväksyi liki 700 000 euron EU-osarahoituksen VTT:n hankkeelle, joka kehittää edelleen jo aiemmin tehokkaaksi todettua vaahtorainausteknologiaa. Vaahtorainausteknologian seurauksena syntyy uusia kuitutuotteita ja teknologia säästää sekä raaka-ainetta että energiaa. Nyt paikallisten yritysten kynnystä vaahtorainauksen teolliseen käyttöönottoon madalletaan ja yrityksiä kannustetaan kehittämään omaa liiketoimintaansa. EU-tuki kattaa 40 prosenttia 1,7 miljoonan euron hankkeen kokonaiskustannuksista.

Lisäksi maakuntahallitus hyväksyi noin 300 000 euron EU-osarahoituksen (tukiprosentti 50), erilliselle investointihankkeelle, jolla pystytään parantamaan vedenpoistokapasiteettia sekä vaahdon mittausvalmiuksia.

Teknologian tutkimuskeskus VTT:n Jyväskylän yksiköstä on kehkeytymässä maailman mittakaavassakin ainutlaatuinen metsäteollisuuden uudistamista palveleva huippuluokan tutkimusympäristö. (Mh § 7 ja 8)

Maakuntahallitus hyväksyi yhteensä 1,3 miljoonan euron EU-osarahoituksen Jyväskylän ammattikorkeakoulun JYVSECTEC Centerin kahdelle kyberturvallisuushankkeelle. Kehittämishankkeeseen suunnataan hiukan alle 800 000 euroa (tukiprosentti 70) ja kone-, laite- ja palveluinvestointeihin puoli miljoonaa euroa (tukiprosentti 50).

Hankkeet edistävät JYVSECTECin kehittymistä Suomen johtavaksi kyberturvallisuuden tutkimus -, kehitys- ja koulutuskeskukseksi, joka on osa Suomen kansallista kyberturvallisuusstrategiaa. Sen mukaan Suomi on vuonna 2016 maailmanlaajuinen edelläkävijä tietoverkkoihin kohdistuviin uhkiin varautumisessa ja niiden aiheuttamien häiriöiden hallinnassa. Kyberturvallisuus osana digitaloutta kuuluu Keski-Suomen maakuntastrategian kärkiteemoihin. (Mh § 9 ja 10)

Jyväskylän ammattikorkeakoulu on hakenut EU-rahaa voidakseen osallistua neljän maakunnan alueella toteutettavaan biotalousalan hankkeeseen. Hankkeen kokonaiskustannukset ovat kaikkiaan 2,2 miljoonaa euroa, josta Keski-Suomen osuus 123 000 euroa. Tähän osuuteen maakuntahallitus puoltaa JAMK:lle 70 prosentin osarahoitusta eli noin 86 000 euroa.

Tarkoitus on tutkia levien kasvatusta ja selvittää, mitä hyötyä levistä voisi olla energiantuotannossa, lannoitteena ja ravintona sekä voiko leväbiomassaa käyttää vesien puhdistamiseen. Juuri leväbiomassan kasvatus on Jyväskylän ammattikorkeakoulun osuutta hankkeessa: Tarvaalan kosteikkoalueella aletaan kehittää ravinteiden kierrätysmenetelmää, jossa vesien luontainen leväkanta valjastetaan ”ravinnesieppariksi” puhdistamaan vesiä ja ravinteet kierrätetään sitten pelloille lannoitteeksi. Viime kädessä hankkeelta odotetaan lisää biotalousalan liiketoimintaa.

Ensi syksynä alkavaksi kaavaillussa kaksivuotisessa BioA-hankkeessa ovat mukana Turun yliopisto, Aalto-yliopisto ja VTT ja sitä hallinnoi Kotkan-Haminan seudun kehittämisyhtiö Cursor Oy. (Mh § 6)

Suomen ympäristökeskus SYKE saa 20 000 euroa EU-tukea vähähiilisyyttä edistävälle ympäristöhankkeelle, jota toteutetaan Länsi-Päijänteen ja Länsi-Uudenmaan seitsemän kunnan alueella. ”Vähähiilisyydestä uutta innovatiivista liiketoimintaa – VÄLKE” on kokonaisuudessaan noin puolen miljoonan euron hanke, jonka aikana kohdekunnissa tutkitaan ja analysoidaan noin 120 pk-yritystä ja 150 kiinteistöä. Keski-Suomesta hankkeessa on mukana Kuhmoisten kunta. Kaksivuotisessa hankkeessa kuntia ja yrityksiä ohjataan kasvihuonekaasupäästöjä vähentäviin cleantech-ratkaisuihin, energialähteisiin ja menetelmiin. Samalla luodaan markkinoita uusiutuvan energian käytölle ja uusille ympäristön huomioon ottaville tuotteille ja palveluille. (Mh § 11)

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy