ÄKS

Biotalous- ja juustomessut vetivät lukiolle tuhansia ihmisiä

11.06.2018 13:33
Väkeä riitti molempina päivinä pitkin päivää.
Äänekosken uudella lukiolla järjestetyt Biotalous- ja juustomessut keräsivät kahdessa päivässä lähes 3000 kävijää. 

 

Yli 60 näytteilleasettajaa, arvontoja, maistiaisia, musiikkia ja iloista tunnelmaa tarjonnut messutapahtuma järjestettiin kolmatta kertaa. Pienestä tilan ahtaudesta kärsinyt tapahtuma veti pelkästään perjantaina lähes kaksi tuhatta kävijää ja lauantainakin lähes tuhat. Hotelli Keiteleessä järjestetyissä tansseissakin pyörähteli perjantai-iltana nelisenkymmentä iloista ihmistä.

Vaikka kävijätavoite oli tänä vuonna yli 5 000 on messujen pääorganisaattori Pekka Häyhä tulokseen tyytyväinen.
– Hyvä on olo, mutta vähän oli lauantai-iltana väsynyt olo. Kokonaisuudessaan jäätiin jopa pikkuisen plussalle, mutta ei tässä rikastumaan pääse, Häyhä naurahtaa maanantai-aamuna messualuetta siivotessaan.

Vastaa

  1. Seppo Kotaniemi sanoo:

    Kiitos järjestäjille ja menestystä myös tulevien vuosien Biotalous – ja juustomessuille . Monipuolisuus on rikkaus , kaupunkimme tarvitsee juuri tällaista tunnetuksi tekemistä . Yhdessä eteenpäin !
    Kesäisin terveisin : Seppo Kotaniemi

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy