ÄKS

Biotalous- ja juustopäivät rakentuvat kovaa vauhtia: ”Luvassa monenlaista!”

06.06.2019 09:21
Vuoden 2018 tapahtuma keräsi valtavasti väkeä tutustumaan paikallisiin toimijoihin. Kuva: Biotalous- ja juustopäivät 2018
Biotalous-ja juustopäivät ja niiden yhteydessä järjestettävät messut toteutetaan neljännen kerran 7.-8.6.2019 Äänekosken lukiolla.

 

Viime vuonna messut tavoittivat yli 3500 kävijää ja näyttelyosastoja oli yli 50. Tänä vuonna tarkoitus on ylittää 5000 kävijän raja, ja näytteilleasettajiakin on lähes 70 kappaletta.

– Täällä on jo täysi tohina päällä, kesätyöntekijöiden kanssa paiskitaan hommia, Pekka Häyhä kertoi ÄKSälle torstaiaamuna.

Häyhä kertoo, että etenkin kiertotalous nousee tämän vuoden messuilla esiin isona teemana.

– Luvassa on monenlaista! Näytteilleasettajia on laidasta laitaan, paikallisen väen tuottamaa kulttuuriohjelmaa, ja selluakin pääsee sormeilemaan, Häyhä lupaa.

Lapsia ja nuoria viihdyttävät Topi-Nalle ja Hilarius Hiiri. Paikan päällä pääsee myös fiilistelemään Äänekosken uutta jäähallia.

– Jokainen voi olla hetken oman elämänsä Marko ”Mörkö” Anttila ja lämäröidä maaliin, Häyhä murjaisee.

Biotalous- ja juustopäivät ja messut pe 7.6. klo 11-17.00 ja la 8.6. klo 10-15.00. Kuhnamontie 5b, 44100 Äänekoski. Vapaa pääsy.

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy