ÄKS

Biotalous- ja juustopäivät tulevat jälleen!

21.04.2017 10:00 (muokattu 23.04.2017 08:07)
Viime kesänä ensimmäistä kertaa järjestetyt Biotalous- ja juustomessut keräsivät hienosti porukkaa heti avajaispäivästä lähtien.
Biotalous- ja juustomessut tuovat yrittäjtä ja yleisön yhteen taas toukokuussa. 

 

Viime vuonna ensimmäistä kertaa järjestetyt Biotalous- ja juustopäivät keräsivät pelkästään messuille huikeat 2000 ihmistä.

Tänä vuonna tapahtuman laajuutta ja riskejä on pienennetty, mutta meininkiä riittää silti vähän jokapuolella kaupunkia. Liikuntatalolla järjestettävät messut ovat päätapahtuma, jossa esillä ovat lähialueiden yritykset. Messuilla kuullaan tapahtuman teeman mukaisia asiantuntijapuheenvuoroja muun muassa CP Kelcon teknologiajohtajalta Oliver Ruppertilta, Eco Energy SF:n Tomas Norrenalta,Metsä Fibren Biotuotetehtaan projektipäälliköltä Timo Merikalliolta sekä VTT:n erikoistutkija Jani Lehmoselta, joka esittelee kuulijoille sellun mahdollisuuksia muun muassa vaatevalmistuksessa.

Messujen aikana on tietenkin myös muuta ohjelmaa, kuten musiikkia ja tanssia. Tanssin pyörteisiin viettelevät kilpatanssijat Ada Varstala ja Antti Kapanen ja musiikista vastaavat Koskelan Viihdelaulajat, Äänekosken Harmonikkakerho sekä Koskelan nuorten bändi Teppo Seppäsen johdolla.

Biotalous- ja juustopäivät palauttavat myös Hotelli Keiteleeseen tanssit, joissa pistetään jalalla koreasti perjantaina. Oheisohjelmana nähdään lauantaina Äänekosken kaupungintalolla järjestettävä jazzvaikutteinen konsertti, jossa esiintyvät huipputrumpetisti Verneri Pohjola ja pianisti Artturi Rönkä. 

Kaksipäiväinen tapahtuma huipentuu kuorokonserttiin, joka toimii myös iloisena yhteislaulutilaisuutena. Liikuntatalolle innokkaan yleisön lisäksi kokoontuvat Koskelan viihdelaulajat, Äänekosken kirkkokuoro, Äänekosken Naiskuoro, Kamarikuoro Sonore, Äänekosken Harmonikkakerho, Kosken laulu sekä Mieskuoro Metsot.

 

Biotalous- ja juustopäivät 19.–20.5. Äänekoskella

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy