ÄKS

Talousjohtaja Tuononen: Biotuotetehdas merkittävä parannus kaupungin talouteen

23.04.2014 12:12 (muokattu 23.04.2014 12:41)
Metsä Groupin uutinen biotuotetehtaan valmistelusta on merkittävä uutinen koko Äänekoskelle. Mukanaan tehdas toisi työpaikkoja, verotuloja ja vauhdittaisi useita alueen hankkeita.

 

Kaupunginjohtaja Hannu Javanainen uskoo uuden biotuotetehtaan tuovan työpaikkoja niin Äänekoskelle kuin lähipaikkakunnillekin. Uutinen oli yllätys kaupungin johdolle, vaikka asiasta olikin keskusteltu aiemmin.

Talousjohtaja Matti Tuonosen mukaan tehdas nostattaa Äänekosken talouden kasvua merkittävästi.

–  Tehtaan myötä kaupungin yhteisöverot lisääntyvät ja työttömyys pienenee, mikä taas tuo omalta osaltaan lisää verotuloja kaupungille, Tuononen toteaa.

Äänekoski on ollut niin Keski-Suomen kuin Suomenkin työttömyyskuntien kärkipäässä. Lähimuistissa on vuoden 2011 joulukuussa iskenyt Äänekosken paperitehtaan alasajo, joka jätti jälkeensä joukon työttömiä.

Metsä Groupin mukaan uusi biotuotetehdas tarjoaa yli 2500 työpaikkaa koko arvoketjussa.

TALOUSJOHTAJAN MUKAAN Äänekoskeen valmisteltu investointi todennäköisesti vauhdittaa myös esimerkiksi nelostien hanketta ja Hirvaskankaan kehittämisestä logistisena keskuksena.

– Ja tietenkin hanke varmasti hyödyttää myös useita alihankkijoita erityisesti tehtaan rakennusvaiheessa, Tuonen lisää.

Biotuotetehtaan yli miljardin investointi on metsäteollisuuden historian suurin Suomessa. Äänekosken kaupunginhallituksen puheenjohtaja Kari Kiiskinen on uutispommista iloinen.

– Tämä on piristysruiske koko maakunnalle! Metsäteollisuus on antanut aina uskoa kaupungillemme, ja olen uskonut siihen, että metsäteollisuus säilyy Äänekoskella. Meillä on nyt 1700 työpaikkaa metsäteollisuudessa ja kuinka paljon tulevaisuudessa?

Kiiskinen näkee Metsä Groupin satsauksen myös merkittävänä eväänä lähteä kehittämään nelostien lisäksi rautatietä.

Lisätty Kari Kiiskisen kommentit.

Lisää aiheesta:

23.4.2014 ”Mahtava asia Äänekoskelle ja historiallinen koko Suomen metsäteollisuudelle”

23.4.2014 JÄTTI-INVESTOINTI! Uuden sukupolven biotuotetehdas Äänekoskelle

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy